Kuala Lumpur: pilvenpiirtäjiä, moderneja rakennuksia, viisi erilaista junasysteemiä matkustajia kuljettamaan. Samalla kerjäläisiä, roskaisia katuja, yöaikaan vilahtelevia rottia. Kaupunki muistuttaa enemmän Bangkokia kuin Singaporea, mutta on on kuitenkin omanlaisensa, ei vähiten muslimivivahteensa takia.

Saavuimme tänne eilen bussilla Melakasta. Matka kesti vähän yli kaksi tuntia ja maksoi 9.40 RM per henkilö (vajaa kaksi euroa). Olimme perillä ennen puoltapäivää, joten saavuttuamme Pujangga Homestay -kotimajoitukseemme heitimme rinkat sisään ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Ajoimme yksiraiteisella (monorail) vanhaan keskustaan ja ihmettelimme Merdeka-aukiota, jossa 1957 Union Jack laskettiin lipputangosta ja korvattiin se Malesian omalla lipulla. Malesia toisin sanoen julistettiin itsenäiseksi tuolta aukiolta. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, aukion ympärillä olevat rakennukset muistuttavat siirtomaa-ajasta, koska ne ovat tuolloin olleet siirtomaahallinnon pääpaikkoja tai huvitteluklubeja jopa. Se itsenäisyyslipputanko on muuten noin sata metriä korkea, sanovat, että se on maailman korkein lipputanko.

Koska olimme saaneet ostoskärpäsen pureman jo Singaporessa, kävimme vähän ostoksilla. Minä löysin uuden topin ja Jari kameran jalustan. Jalusta on kevyt, noin 1,7 kg ja mukana tuli kantopussi, joten eiköhän tripodi kulje mukana vaivatta.

Lähdimme keskiviikkoaamuna Singaporesta kohti Malesian Melakaa. Lippu maksoi 16 S$ nuppi, eli 8€. Kuski ajoi aika haipakkaa ja matka kesti noin neljä tuntia.

Merja varasi edellisenä iltana meille majatalon nimeltä Kancil Guesthouse. Siellä yö maksoi 40RM eli, 8€.  Majatalo oli mukava ja sitä hoiti keski-ikäinen mies sekä nuorempi nainen.  Majatalon takana oli mukava puutarha jossa teimme viikolla töitä.

Ensimmäisenä päivänä kävimme tutustumassa kaupunkiin kävellen sekä samalla syömässä paikallisessa Food Courtissa. Kaupunki osoittautui pieneksi, joten matkat taittuisivat loppuajan kävellen.

Torstaina lähdimme aamusta kohti vanhaa keskustaa ja kävimme katsomassa vanhan loiston raunioita. Kiipesimme myös pienen kukkulan laelle katsastamaan kirkkoa. Jatkoimme matkaa Chinatowniin, jossa pyörähdimme ihmettelemässä malesialais-kiinalaista asumustoa. Seuraavaksi matka jatkui merimuseoon, jossa kerrottiin Melakan mahtavuudesta sekä loistosta menneinä aikoina. Melaka on aikoinaan ollut Kaakkois-Aasian merkittävimpiä kauppakaupunkeja. Loppupäivä meni töitä tehdessä.

Perjantaina lähdimme katsomaan Museum of Enduring Beautyn näyttelyä, joka sisältää faktaa maailman eri kauneuskäsityksistä. Mukana olivat mm. pitkäkaulat, levyt huulissa/korvissa, jalkojen sitomiset sekä korsetit. Mielenkiintoinen museo! Jatkoimme matkaa Carrefour-tavarataloon ja ostimme sieltä juustoa, keksejä, mansikoita sekä viiniä. Töiden jälkeen nautimme nämä majatalon lehtevässä puutarhassa.

Singaporesta on monenlaisia ennakkokäsityksiä, ainakin minulla oli. Monet näistä romuttuivat käyntimme aikana, osa taas vahvistui. Tässä näistä muutamia:

Myytti Nro 1: Singapore on supersiisti. Tämä on ehkä vahvin mielikuva, mikä länsimaissa on Singaporesta: kadut ovat puhtaita, roskaamisesta saa sakkoja eivätkä ihmiset uskalla roskata tarkan valvonnan alaisena. Väärin. Roskaamisesta voi saada sakkoja, mutta se ei näyttänyt estävän katujen likaamista. Tupakantumppeja, paperiroskia, muovipulloja – kyllä niitä siellä kaduilla oli. Singapore on toki siisti verrattuna muihin Kaakkois-Aasian maihin, joissa ihmiset heittävät roskansa tuosta noin vaan kadulle, mutta ei sen siistimpi kuin esimerkiksi Helsinki. Ja roskakoreja oli joka paikassa, mikä ihanuus!

Myytti Nro 2: Singapore on täyteen rakennettu. Tai näin siis luulin. Sen sijaan Singapore on täynnä viheralueita, sekä hoidettuja nurmikkokenttiä että sademetsätyyppisiä metsäpläntäreitä. Keskustassakin ilma saattoi olla yllättävän raikas puiston tietämillä.

Myytti Nro 3: Singaporen rakennukset ovat lasia ja terästä. Osa toki onkin, etenkin ostoskeskukset Orchard Roadin varrella. Singaporessa on kuitenkin kokonaisia kaupunginosia, joissa katuja reunustavat matalat puutalot, joista osa oli hyvinkin 1800-luvulta tai 1900-luvun alusta. Toisaalta pilvenpiirtäjät oli suunniteltu ennen lasin ja kromin vallankumousta business-arkkitehtuurissa; harmaat betonimötit kohosivat korkeuksiin kymmenien kerrostensa voimalla. Eräs sanapari kuvaa näkyä hyvin: Itä-Pasila.

Myytti Nro 4: Singapore on shoppailijan paratiisi. Tässä vihdoin myytti, joka pitää paikkansa! Ostoskeskuksia on uskomaton määrä, ja useimmissa niissä on samat tai vähintäänkin samantyyliset liikkeet: Bata, Esprit, Mango… Tarjonta vaihtelee luksusmerkeistä keskihintaisten kautta halpakamaan, jokaiselle siis on jotain. Lukuunottamatta joitakin brändejä hinnat olivat usein huomattavasti halvempia kuin Suomessa. Ostoshurmaan on helppo tempautua mukaan ja kiersimme monta tavarataloa itsekin.

Mitä opimme tästä? Älä yleistä, käy itse katsomassa!

Matkasuunnitelma ja Google Maps on päivitetty.

Seuraavana päivänä päätimme irrottautua kaupungin pölyistä ja ajelimme metrolla Chinese Garden -pysäkille, jonka likeltä löytyi, kuinka ollakaan, kiinalainen ja japanilainen puutarha. Puutarhat olivat hienoinen pettymys, sillä kiinalaisuus ja japanilaisuus vaikuttivat hieman päälleliimatuilta; enimmäkseen paikoissa oli isoja nurmikkoalueita, muutama lampi ja jokunen nätti kaarisilta. Olimme odottaneet japanilaiselta puutarhalta kirsikankukkien loistoa, mutta ei kukan kukkaa näkynyt. Koska puutietämyksemme ei ole järin suuri, oli vaikea sanoa, olivatko kirsikkapuut jo kukkineet vai oliko niitä lainkaan. 😀 Kiinalaisessa puutarhassa oli hieno bonzai-puiden kokoelma, vanhin näkemämme puu oli 300-vuotias.

Iltapäivällä kävimme vielä Raffles-hotellin museossa, koska olimme edellisenä iltana olleet paikalla sen aukioloajan jälkeen. Hotellin menneisyyttä avattiin kuvin ja näyttelyesinein; esillä oli mm. Singapore Slingin keksijän sheikkeri! Historiallinen osuus oli suppea, mutta siirtomaa-ajan Brittien elämä oli saatu hyvin esiin.

Loppupäivä olikin varattu työnteolle. Pitää vielä mainita, että illalliseksi söimme meille nykyisin eksoottista mikroruokaa, Mustafa-supermarketin pakastealtaasta. Mikroruoka oli luonnollisesti marketin luonteesta johtuen intialaista, ja ah kovin hyvää!

Maanantaina otimme rennommin ja annoimme jaloillemme hieman lepoa. Aamupäivällä kävimme matkustajasatamassa Harbour Bayssa. Sieltä olisi päässyt kaapelihissillä Singaporen korkeimmalle kohdalle maisemia katselemaan, mutta emme jaksaneet vaivautua. Katselimme satamaa hetken ja kurkistimme muutamaan kauppaan (sillä satamassahan toki oli oma ostoskeskuksensa!). Keskustassa kävimme vielä Funan-ostoskeskuksessa, jossa myydään it-tavaraa ja elektroniikkaa. Kameraliikkeitäkin oli, mutta hinnat olivat melko korkeita. Palasimme hostellillemme tekemään töitä.

Illalla töiden jälkeen menimme vihdoin toteuttamaan erään must-jutun Singaporessa: juomaan Singapore Sling -drinkit hotelli Rafflesissa, jossa drinkki on aikoinaan keksitty. Kolonialismin siipien havinaa… Charlie Chaplin, W. Somerset Maugham, Mary Pickford ovat aikojen saatossa asuneet hotellissa ja mahdollisesti maistaneet Slingiä hekin. Hotelli oli restauroitu hienoon kuntoon ja nautimme drinkit sisäpihan ravintolassa. Yllätykseksemme pystyimme myös syömään siellä illallisen, sillä hinnat olivat kohtuulliset. Paitsi niiden drinkkien, SS maksoi 21 dollaria, eli noin 10 euroa. Mutta kokemus oli sen arvoinen!

Sunnuntaina aamulla huonon hilloleipäaamiaisen jälkeen lähdimme kävellen kohti keskustaa. Kuljimme oman naapuruston, Little Indian, läpi ja jatkoimme Arabialaiseen kaupunginosaan. Oletin, että siellä olisi ollut vilkasta ja markkinameininki katossa, mutta ei. Hiljaista. Näimme kuitenkin moskeijan sekä muutamia avonaisia liikkeitä. Kävimme samalla syömässä todella hyvät ruuat paikallisessa kuppilassa. Yhteensä hintaa taisi olla 8 S$ (3.8€).

Matkamme jatkui isolle bisnes-alueelle, jossa olisi todella suuri suihkulähde nimeltä “Fountain of Wealth”. Lähde oli, mutta se oli kiinni. Sade yllätti kesken kaiken ja menimme sitä karkuun viereiseen ostoskeskukseen. Sieltä tultuamme suihkulähde oli päällä! Illalla se on valaistu ja varmasti hienomman näköinen kuin päivällä.

Lähdimme ostoskeskuksesta tallaamaan kohti Esplanad-kulttuurikeskusta, joka sijaitsee aivan lähteen eteläpuolella. Erikoiseksi sen tekee arkkitehtuuri. Sen kaksi kupolia ovat hieman ovaalin muotoisia ja näyttävät aivan durian-hedelmältä. Jos durian ei ole tuttu, niin suosittelen pysymään erossa siitä (haisee ja maistuu aivan karmeelta). Tästä lähdimme eteenpäin kohti Sir Stamford Rafflesin patsasta. Hän oli Singaporen kaupungin perustaja. Patsas sijaitsi samalla paikalla, Singapore Riverin varrella, jossa Mr. Raffles astui ekaa kertaa Singaporen saarelle.

Pyörähdimme vielä Orchard Roadilla etsimässä Merjalle housuja. Sieltähän ne löytyivätkin ja lähdimme muutamaksi tunnit tekemään välikuoleman “hotellille”

Illalla lähdimme maailman ensimmäiseen Night Safariin. Ideana on, että eläimiä katsotaan yöllä, jolloin ne ovat aktiivisimmillaan. Katsomisen voi tehdä kävellen tai pitkän “auton” kyydissä. Lähdimme MRT:llä (Mass Rapid Transport), eli metrolla kohti vaihtoasemaa, josta ottaisimme bussin. Saavuimme metroasemalle ja siellä meitä nykäisi hihasta joku ja sanoi, että heillä olisi ilmainen jatkokyyti pelipaikalle. Ostimme heiltä liput (32 S$/kpl 22 S$ sisään, 10 S$ autokierros) muiden turistien kanssa ja saimme ilmaisen kyydin paikalle. Koska kyseessä oli Singpore uskalsimme luottaa heihin. Liput olivat oikean hintaiset ja pääsimme sisälle hyvin.

Saavuimme paikalle kun aurinko oli vielä laskemaisillaan ja pyörimme hetken katselemassa kauppoja sekä ihmettelemässä “alkuasukas-showta”. Kun aurinko oli laskenut lähdimme ensin kävelypoluille, jossa näimme erilaisia elikoita kalastajakissasta hyeenoihin. Emme menneet kaikkia kävelyreittejä vaan jätimme jotain autokierrokselle. Autokierros kesti yhteensä noin 45 minuuttia ja kiersi melkein koko alueen läpi (osa paikoista nähtävissä ainoastaan kävellen ja osa autolla). Kierros oli osiltaan hieman liian nopea ja välill eläimet viuhuivat nenän edestä. Tosin leijonien jne. kohdalla hidastettiin kunnolla 🙂 Saimme pienen vesikuuronkin, mutta se ei menoa haitannut.

Autokierroksen jälkeen menimme vielä katsomaan Creatures of the Night -showta, joka kertoi mielenkiintoisella tavalla yöllisistä eläimistä, sekä valisti ympäristöasiaoista. Paikalla oli mm pöllö, saukkoja, intiansusia, hyeenoja sekä yksi kissaeläin jonka nimeä en muista.

Yksi asia jäi eläintarhasta kummastuttamaan. Tai oikestaan siellä käyvistä ihmisistä. He ottivat surutta salamalla eläimistä kuvia, vaikka kylteissä sanottiin neljällä kielellä, että EI SALAMAA! Sitä toitotettiin myös eläinshown alussa 10 minuuttia, mutta silti aluksi joku räpsäsi salamalla kuvan (voi olla tietysti, että ei osaa käyttää kameraa tms). Uskomatonta.

Shown loputtua lähtimme bussilla numero 138 kohti metroasemaa ja sieltä jatkoimme maanalla majoitukseemme.

Laskeuduimme lauantaina Singaporen lentokentälle. Olin edeltäkäsin odottanut puhtauttaan kiiltävää kenttää, joka uhkuisi moderniutta ja tehokkuutta. Mutta mutta. Lensimme halpalentoyhtiö Tiger Airwaysillä, joka laskeutui jonnekin halpalentoyhtiöterminaaliin. Talsimme matalassa ruskeanharmahtavassa rakennuksessa vettä lainehtivilla käytävillä noutamaan matkatavarat terminaalin ainoalta liukuhihnalta.

Terminaalissa oli kuitenkin selvät ohjeet kuinka päästä eteenpäin päälentokentälle ja sieltä keskustaan. Kaikki toimi kuten pitikin, myös shuttle-bussi terminaalista toiseen, ja ajelimme metrolla majapaikallemme. Ali’s Guesthouse on perhemajoitus Singaporen Pikku-Intiassa. Asumme yhdessä vuokrahuoneista, wc:n ja suihkun jaamme yhden toisen huoneen kanssa. Alin sukulaiset, mm. vanha äiti pyörivät samassa keittiössä omissa puuhissaan. Alussa tuntui, kuin olisi ollut vierailulla, mutta pian muiden läsnäoloon tottui, ja nyt olemme paikassa kuin kotonamme. Tämä majoitus muuten on yksi Singaporen halvimpia, eli maksaa meille 27S$ (Singaporen dollaria), noin 13 euroa per yö. Saigonissa puolella tuosta summasta sai oman wc:n, suihkun ja ilmastoinnin… Huoh.

Pienen lepotauon jälkeen lähdimme tutustumaan ympäristöön eli Little Indiaan. Nimensä veroisesti seutu on intialaisperäisten asukkaiden kansoittamaa, ja lähes kaikki ravintolat tarjoavat intialaista ruokaa. Kävimme myös Mustafa-ostoskeskuksessa, jonka basaarimaisissa kaupoissa myytiin kaikkea maan ja taivaan väliltä. Intiasta poiketen, tavaramerkit olivat (enimmäkseen) aitoja! Jari osti sieltä uuden linkkarin, vanha kun löytyi käsimatkatavaroista Hanoin lentokentällä (oli muuten läpäissyt Laosin turvatarkastukset mennen tullen!).

Little Indiasta kävelimme Orchard Roadille, Singaporen shoppailukeskukselle asti, ja totesimme että keskusta ei todellakaan ole suuri. Orcard Roadilla lasia ja kromia kiiltävät ostoskeskukset kohoavat taivaisiin ja turistit sekä alkuasukkaat rientävät liikkeestä toiseen. Kuinka niin moneen ostariin riittääkin ihmisiä!?

Illalla kävimme vielä Chinatownissa ja Boat Quaylla oluella. Alkoholi on täällä hinnoissaan, mutta kilpailu Quaylla on kovaa, joten saimme kannullisen olutta 15 singaporen dollarin hintaan (+ tajoilulisä ja verot 17%). Istuimme Singapore-joen varrella olutta siemaillen ja katselimme toisen rannan pilvenpiirtäjiä ja siirtomaa-ajan rakennuksia iltavalaistuksessa.

Saigonissa asetuimme taloksi matkatoimiston yläkerrassa olevaan huoneeseen District 1:llä. Kymmenellä eurolla saimme hieman kuluneen mutta oikein toimivan huoneen, jossa on wc, lämmin suihku, telkkari kaapelikanavilla ja suht. mukavat vuoteet. Liikenteen ääni kuuluu kadulta jonkin verran, mutta muuten on rauhallista. Lisäksi tänne kuuluu pari avoinna olevaa WiFi-verkkoa, joten voimme tehdä huoneessamme töitä. Loistopaikka!

Maanantaina vierailimme Sotamuseossa (War Remnants Museum), joka kertoi Amerikan sodasta, meilläpäin tunnettu nimellä Vietnamin sota. Museo koostui lähinnä valokuvista, eikä niissä kaihdettu rujojakaan sotakuvia. Alussa näyttely oli melko neutraali, mutta pääosiossa päästiin itse asiaan, ja korostettiin amerikkalaisten sotarikoksia. Omista ei toki mainittu. Hiljentävä näyttely joka tapauksessa.

Keskiviikkona jatkoimme Vietnamin sota -teemaa ja vierailimme Cu Chi -tunneleilla. Tunneleita oli alettu rakentamaan jo Ranskan Indokiinan sodan aikana 1940-luvulla. Alun piileskelykuopista verkostoa oli lähetty laajentamaan ensin naapuriin, sitten pidemmälle ja loppuvaiheessa verkoston pituus oli noin 250 kilometriä. Vietnamin sodan aikaan niissä piileskelivat pohjoisen kommunistitaistelijat, jotka myös taistelivat niistä käsin. Tunneleitä oli kolmessa kerroksessa. Ylimmässä, noin kahden metrin syvyydessä, Vietkong-sissit elivät: laittoivat ruokaa, hoitivat sairaita, tekivät ammuksia. Toinen kerros, 5-6 metrissä, oli liikkumista varten. Alin kerros, 8-9 metrissä, oli niin kapea että vietnamilaisetkin pystyivät kulkemaan vain ryömien. Sieltä pääsi Saigon-jokeen vihollista pakoon, jos oli tarve.

Kiersimme oppaan kanssa aluetta, jossa mm. näytettiin miten sissit menivät pienestä aukosta maan sisään tai miten tunneleissa hoidettiin sairaita. Alueella oli myös mahdollisuus ampua esim. AK47:lla, mutta kukaan ryhmästämme ei tainnut ryhtyä siihen. Vihdoin pääsimme itse tunneleihin. Turisteille oli tehty kunnon sisäänkäynti ja tunneleita oli laajennettu, mutta silti olo oli ahdas. Ihmiset törmäilivät toistensa takamuksiin koska kaikissa kohdissa ei ollut valoa. Me kiipesimme suosiolla ensimmäisestä ulostuloaukosta ulos, 30 metrin jälkeen, pienemmät jatkoivat pidempiä matkoja.

Kierroksen lopussa katselimme autenttisen 1970-luvun propagandavideon Vietnamin urheasta kansasta sodassa. Vaikka sota oli kauhea, kansa jaksoi laulaa ja tanssia, ja hymyillen valmistaa lisää miinoja. Niinpä niin.

Muuten myö ollaan möllötelty, eikä tehty mittään ihmeellistä. Jarin synttärinä söimme thaimaalaisessa ravintolassa ja tutustuimme katukuppilassa yhteen kanadalaiseen ja yhteen australialaiseen mieheen, joiden kanssa juhlimme synttäriä. Yhtenä päivänä kävimme marketilla, mutta päällekäypä kaupustelu ajoi meidät sieltä pois ilman ostoksia.

Huomenna on aika suunnistaa Singaporeen. Lähdemme aamulla kentälle jo viiden aikaan, lento lähtee 7:30. Uusiin maisemiin taas!

Uudet Vietnamin kuvat ovat katsottavissa. Päivämääristä näkee mitkä ovat tältä kerralta.