… galleriassa!

Koh Changin saarella palmupuut kaartuvat rantaviivalla, rannalla, jossa turkoosininen meri yhtyy vaaleaan, hienoon hiekkaan. Klassinen paratiisimaisema, emmepä olisi uskoneet löytävämme täältä sitä näin täydellisenä!

Koh Chang on huomattavasti rauhallisempi ja vähemmän turistinen kuin matkaopaskirjan kautta saamamme kuva oli. Turistikausi on toki vasta aluillaan, mutta White Sand Beachkin, se kaikkein suosituin ja rakennetuin ranta täällä, on hyvin rauhallinen verrattuna Euroopan suosikkirantoihin. Isoja keskuksia täällä ei ole, ehkä osin sen takia, että saari on luonnonsuojelualuetta. Asuinalueet ovat keskittyneet rantojen tuntumaan ja ovat kyllä turismin tarpeisiin rakennettuja, mutta melko maltillisesti – vielä. Uusia hotelleja nousee rantojen tuntumaan jatkuvasti, ja koko saari tuntuu rakennustyömaalta.

Loman ensimmäiset päivät vietimme Thalé Bungalowsissa, pienessä yksinkertaisissa majassa jossa ei ollut omaa vessaa tai suihkua. Mutta bungalowi oli viiden metrin päässä rannasta, ja aamulla kun avasimme oven vastassa oli esteetön näkymä merelle. Iltaisin istuskelimme rannassa ihailemassa auringonlaskua. Idyllinen paikka, joskin vaatii jonkin verran rentoa mieltä yhteisvessoineen ja kylmävesisuihkuineen. Rento mieli oli myös paikan pitäjillä, jotka seurueineen istuskelivat bungalowialueen ravintolassa päivät pitkät. Äijät tissuttelivat kaljaa aamusta hamaan iltaan saakka, nousten välillä ottamaan asiakkailta tilauksia tai kirjaamalla uusia asiakkaita sisään. Samalla naiset tekivät keittiössä ruokaa sekä asiakkaille että tälle yhteisölle. Aamuisin äijät olivat vähän yrmyjä ja vaisuja, mutta hilpenivät iltaa kohden. Toissa iltana yksi ukoista oli päässyt jo hyvään hiprakkaan eikä pystynyt pidättämään laulua sisällään vaan luritteli säkeitä syödessään muiden äijien kanssa.

Thalén ranta on pieni mutta riittävä auringonottotarkoitukseen. Rannalla on rantatuoleja, keinu ja riippumattoja, ravintolasta kaikuu reggae, blues tai Gotan Project. Jos äijiä sattuu huvittamaan, saattavat he itsekin soitella jotain. Ja, ai niin, yksi yö bungalowissa maksaa 200 bahtia, noin neljä euroa. Loistava mesta!

Meren vesi on rannoilla hyvin lämmintä, suorastaan kuumaa, mutta uiminen on jäänyt muutamaan kertaan. Syy: vastaan kelluvat meduusat. Ne ovat noin kymmenen senttimetrin kokoisia, mutta niitä on paljon. Täällä asuva australialainen kertoi, että ne eivät ole tappavia, mutta saattavat kyllä pistää jäljen, josta parantuminen kestää pari viikkoa. Ne lähtevät pois marraskuun puoleen väliin mennessä, mutta niinpä teemme mekin. Harmillista. Muutaman kerran olemme onneksi päässeet pulahtamaan, kun meduusoja ei ole ollut näkyvillä.

Perjantaina vuokrasimme skootterin katsellaksemme saarta laajemmin. Mopo auttoi liikkumisessa kovastikin, koska Thalé itsessään on kaukana päätiestä niemen kärjessä. Kävimme heti tarkistamassa saaren eteläkärjen. Ban Bao -rannalta löytyi mukava shoppailu- ja ravintolakatu. Syömässä kävimme kuitenkin Lonely Beachilla Nature-resortin ravintolassa. Kuulimme samalla, että illalla paikassa on rantabileet, joten palasimme paikan päälle muutamaa tuntia myöhemmin. Tulishow alkoi yhdeksän aikoihin; taitavat jonglöörit heittelivät tulikeppejä ja -kuppeja (oikea sanasto on tässä suhteessa vähän hukassa), ihmiset istuivat rantahiekalla katsomassa esitystä ja joivat olutta. Tulishow oli hieno, mutta sen jälkeen tunnelma ei noussut erityisemmin, vaan rantabaari luukutti huonoa musiikkia ja hollantilaiset turistit hoippuivat humalassa. Päätimme lähteä takaisin omaa rantaamme kohti, koska olimme varsin kaukana ja songthaew-taksit lopettaisivat kulkemisen puolen yön aikoihin. Muistutuksen sana muille rannoille bileisiin meneville; kysykää milloin taksit lopettavat ajamisen! Sen jälkeen ei muuta kyytiä näillä seutuvilla ole, vaan jalkapatikka odottaa. Me saimme taksin yhdentoista aikoihin melko vaivattomasti ja ajoimme kotirannallemme Klong Praolle taksin lavalla kaiuttimien luukuttaessa The Hivesiä. Klong Praollakin oli hiljaista, mutta Eskimo-baari oli auki ja siellä ilta jatkuikin…

Lauantaina olo oli hieman väsynyt ja mikäpä olisi parempi tapa hoitaa sitä kuin mennä spahan. Jari meni perinteiseen thaihierontaan, minä jalkahierontaan ja kasvohoitoon. Hyvin hyvin rentouttavaa, ja hyvin tehtyjä hoitoja Parichart-hoitolassa White Sand Beachillä. Sama hoitola toimi myös tien toisella olevan hotellin tiloissa, missä samat hoidot olivat tarjolla huomattavasti korkeammin hinnoin!

Skootterista vielä sen verran, että aika varovaisesti täällä saa ajaa verrattuna Chiang Maihin. Menopelikin oli eri ja kiikkerämpi kuin Honda Clickimme Chiang Maissa, mutta myös tiet täällä ovat mäkisiä, mutkaisia ja hiekkaisia. Jännittävä yhdistelmä. Ihmettelemme turisteja, jotka ajavat huolettomasti lujaa ja ilman kypärää; kaatuminen on harvoin helpompaa kuin täällä.

Eilen muutimme Thalésta Penny’s Bungalowsiin, jossa on langaton netti ja voimme siis tehdä töitä. Hiekkaranta vaihtui kivikkoon, mutta ranta on kuitenkin jälleen viiden metrin päässä ja huoneessa on normaalit mukavuudet kuten wc ja jopa televisio. Puolensa kussakin…

Sunnuntaina matkustimme Bangkokiin tyokuvioideni vuoksi: tiedossa oli taas hommia paikallisen yhteistyokumppanin kanssa maanantaina ja tiistaina. Sunnuntai-iltapaivalla ennatimme kuitenkin yhdessa ottaa selvaa Bangkokin keskustasta. Suuntasimme hotellilta skytrainilla eli BTS:lla historialliseen keskustaan, kohti palatsikeskusta. Palatsialue meni kuitenkin suureksi harmiksemme kiinni jo puoli neljalta iltapaivalla, emmeka enaa ehtineet sisalle. Laheinen Wat Po -temppeli oli auki, siella naimme valtavan lepaavan Buddhan. Kullanvarinen, 46 metria pitka potko-Buddha oli aikamoinen naky!

Sina paivana emme ennattaneet katsella juurikaan enempaa nahtavyyksia, mutta palasimme hotellin suuntaan jokea pitkin, josta katseltuna Bangkok oli nahtavyys itsessaan. Ehdottoman suositeltavaa, etenkin auringonlaskun aikaan!

Maanantaina ja tiistaina Jari samoili megasuurissa ostoskeskuksissa. Minakin ennatin sellaiseen mukaan tiistaina. Lasia, metallia, merkkiliikkeita… Eihan niista mitaan voinut ostaa, mutta olivathan ne jotain muuta kuin Helsingin liikkeet. Sinansa huvitti valtavan ostoskeskuksen ovella oleva iso banneri, jossa kehotettiin suojelemaan luontoa. Keskus itsessaan edusti niin julkeaa kulutusjuhlaa, etta kyltti oli kaksoismoralismin riemuvoitto.

Eilen saavuimme tanne Koh Changille, ja paratiisihan tama on. Turkoosinsininen meri, valkoinen hiekka, tunnelmallisia rantaravintoloita. Majoituimme yksinkertaiseen bungalowiin aivan rannan tuntumaan. Pesutilat ja vessat tuovat leirinta-aluefiiliksen, mutta aamuinen maisema on upea. Turistikausi on aluillaan, joten rannat ovat viela melko tyhjia ja majapaikkamme tuntuu rauhan tyyssijalta. Ah!

Kuvia tulee jossain vaiheessa…

Lauantaina lähdimme aamusta kohti Doi Sutheppia tarkoituksena mennä luonnonpuistoon katselemaan paikkoja. Olimme kuulleet, että luonnonpuiston päämaja on hieman Wat Doi Suthep -temppeliltä eteenpäin. Menimme tottakai ohi. Jatkoimme matkaa Doi Pui:lle, joka on toinen vuori Chiang Main vieressä. Yllätys ei ollut suuri, että skootterimme bensa alkoi huveta ja etsimme kuumeisesti löpöä. Löysimme vihdoin pienen kylän vuoriston keskeltä, jossa myytiin bensaa lasipullossa.

Matka jatkui yhteen luonnonpuiston keskuksista. Jätimme skootterin parkkiin ja lähdimme samoamaan “luontopolulle”. Polku oli tiheää metsää, jossa meni reitti Doi Puin huipulle. Kävelemiseen meni tunnin verran ja olimme aika poikki ylös tultuamme. Luulimme, että alas meno olisi helppo. Sitä se ei kuitenkaan ollut, sillä rinteet olivat jykkiä ja metsä tiheää. Metsän äänet olivat todella erilaisia, kun Suomessa. Metän ääni oli huumaava. Pääsimme vihdoin skootterillemme ja matka jatkui vuoristoheimon kylään.

Kylään oli ainoastaan muutaman kilometrin matka. Kylä näytti keskittyvän turistien tyydyttämiseen: ruokaa ja käsitöitä. Erittäin hienoja käsitöitä. Söimme kevyen lounaan, kiersimme kylän läpi ja lähdimme takaisin kohti “kotia”.

Norsuleiriltä lähdettyämme kävimme lähellä tienvarressa nauttimassa hyvän lounaan. Mahat täynnä ajelimme reilu kymmenen kilometriä takaisin päin. Pysähdyspaikkamme oli käärmefarmi.

Lippuluukulla ihmettelimme hetken kalliita lippuja, 200 bahtia, mutta päätimme maksaa ainutlaatuisesta tilaisuudesta. Astuimme portista sisään ja edessämme oli kymmeniä käärmehäkkejä asukkeineen. Lajeja oli paljon: Kuningas Cobra, Tiikeri Python, Kyy… Kiertelimme muutaman muun turistin ja oppaan kanssa läpi häkkejä. Opas selitti mikä käärmelaji oli kyseessä ja availi häkkien ovia, jotta voimme ottaa valokuvia. Kieltämättä hieman kuumotti ottaa kuvaa todella myrkyllisestä käärmeestä häkin ovi auki. Alueella oli myös kanien häkkejä, jotka olivat luonnollisesti käärmeiden ruokaa. Vaikuttavin ja pelottavin kääme oli Kuningas Cobra. Lähelle mentäessä tunsi jo, että tämän kaverin kanssa ei parane leikitellä.

Kierroksen päätteeksi meidät kutsuttiin katsomaan käärmeshowta. Ensin paikalle tuli hieman vanhempi “setä”, joka oli selvästi kaikista kokenein käärmeiden käsittelijä. Hän pussaili ja leikitteli käärmeiden kanssa. Samaa rataa jatkoi hieman nuorempi käärmepoika, joka tosin käsitteli ei myrkyllisiä käärmeitä. Ehkä erikoisinta oli, kun vanhempi käsittelijä heitti Pythonin (kuristajakäärme) uima-altaaseen ja hyppäsi itse perään. Sakeassa vedessä hän pyydysti käärmeen pohjasta. Huomasimme, että kaikilla työntekijöillä oli löysät vaatteet päällään. Käärmeshown aikana asia tuli selväksi: jos vaatteet olisivat olleet tiukat, käärmeet olisivat purreet melkein suoraan ihoa. Löysät vaatteet pysäyttivät käärmeen pureman löysään kankaaseen, joka oli kaukana ihosta. 

Vaikka paikka oli hieman rähjäinen ja puitteet keskinkertaiset, niin silti paikasta hyvä maku.

ps. kuvat saatavilla galleriassa

Lauantai oli taas retkipäivä. Tällä kertaa suuntasimme Mae Sa -laaksoon, joka matkaoppaan mukaan on jotakuinkin 30 kilometrin päässä Chiang Maista. Arvioimme matkan todelliseksi pituudeksi 40-50 kilometriä ja läksimme ajelemaan jo aamukahdeksan jälkeen. Ensimmäinen kohteemme tulisi olemaan Elephant Camp eli Norsuleiri.

Norsuja näkee silloin tällöin kaupungin kaduillakin. Näky on harvoin ilahduttava, sillä norsut avittavat omistajiensa rahankeruuta eli kerjäävät. Rahaa yritetään kerätä turisteilta myymällä ylihintaisia banaaneja ja maapähkinöitä, joita turistit syöttävät norsuille. Norsut kiertävät meluisissa baareissa, eivätkä herkkäkuuloiset otukset voi niissä viihtyä. Lajityypillinen käyttäytyminen on kaukainen haave. Thaimaan “norsureservaateissa”, elephant reservation campeissa, norsuista huolehditaan suojelumielessä ja otuksilla on paremmat oltavat.

Niinpä mekin ajelimme norsuleiriä kohti. Yllätykseksemme paikka tosiaan oli vain 30 kilometrin päässä ja olimme perillä jo yhdeksän aikaan. Portilla ostimme liput norsunäytökseen ja puolen tunnin norsuratsastukseen. Näytös maksoi 120 ja ajelu 400 bahtia. Koska aikaa oli ennen näytöstä reilusti, kiertelimme leirissä. Näimme kuinka turistit syöttivät norsuja ja kutsuttiinpa meidätkin kuvaan kärsäeläinten kanssa! Kärsä kaulalla oli erikoisen tuntuinen, jännittävä. Jotkut eläinten hoitajista kiskoivat norsuja korvasta, mikä näytti satuttavan niitä. Toiset norsut tottelivat pelkästään sanallisia käskyjä hyvin tarkasti.

Norsu-show alkoi. Eläimet tekivät monenlaisia temppuja kuten soittivat huuliharppua kärsällään, antoivat “hierontaa” kouluttajalle ja pelasivat jalkapalloa. Maalasivatpa norsut taulujakin – kouluttajan käden ohjaamina. Lopussa oli tukkilaisnäytös, jossa norsut siirtelivät tukkeja kuten ennen vanhaan metsätöissä. Veikkaanpa, että hevosta töissä aikoinaan käyttänyt suomalaismetsuri olisi näystä ihmeissään!

Seuraavaksi lähdimme norsuratsastukselle, tai oikeastaan norsuajelulle, sillä istuimme lällösti kahden hengen istuimessa norsun selässä. Hyvä istuin ja suojakaide olivat silti tarpeen, sillä aikamoista keinumista reissu oli! Norsut vaelsivat jonossa mutaista polkua kukkulan yli. Muta massahteli ja jykevät jalat upposivat syvälle kuraan. Hitaasti mutta varmasti nousimme jyrkän mäen laelle ja laskeuduimme alas toiselta puolelta. Kuskimme otti meistä kuvia matkan varrella, elefanttimme poseerasi kiltisti käskystä eri asennoissa.

Jalat kieltämättä hieman tutisivat kun nousimme jälleen vakaalle maalle. Kokemus oli varmasti unohtumaton! Norsut oli kuitenkin nyt nähty ja koettu, oli aika lähteä eteenpäin.

Uusia kuvia uudessa Chiang Mai -kansiossa!

Töiden osalta tämä viikko alkoi heikosti, sillä netti tökki todella pahasti. Töiden teko oli käytännössä mahdotonta. Voi harmi! Juuri kuin olisin halunnut istua sisällä tuijottamassa tietokoneen ruutua monta tuntia. Ei hätää. Meillä oli suunitelma tällaisten hetkien varalle: Lähdemme katsomaan mitä oven ulkopuolella tapahtuu! Otimme tiistaina iltapäivällä skootterin allemme ja lähdimme ajamaan kohti Sankhampangin kuumia lähteitä.

Lähteet ovat paikallisille asukkaille suosittu viikonloppujen viettotapa perheen ja ystävien kanssa. Paikan päälle oli opaskirjojen ja netin mukaan 30km. Niin kuin lähes aina, kaikien oppaiden kilometrimäärät olivat aivan päin seiniä ja matkaa oli lähes 50km.  Ei, vaikka asuisi toisella puolella kaupunkia, niin tuollaista virhettä ei saa aikaiseksi. Reilun puolen tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme kuumille lähteille. Sisäänpääsymaksu oli 30 bahtia per nuppi ja skootteriparkista piti pulittaa 10 bahtia. Ei siis konkurssia tullut tälläkään kertaa (yht. alle 2€). Portilla ihmettelimme, että miksi lipunmyyjät tuputtivat meille kananmunia? Noh, 1+1 ei ollut vahvin puolemme sillä hetkellä.

Kävelimme puutarhan läpi, jossa oli pieni joki/puro missä ihmiset huljuuttelivat jalkojansa. Puro johti luonnon omille suihkulähteille, jossa oli pienen uima-altaan oloinen poreileva allas. Ahaa! No nyt vihdoin välähti. Kananmunia voi keittää altaassa! Vesi oli 105 asteista. Altaan reunoilla oli pienet koukut johon punotussa korissa olevat munat voi ripustaa keittämisen ajaksi. Kävimme ostamassa 20 bahtilla kymmenisen viiriäisen munaa ja keitimme ne kypsäksi. Menimme  puron reinalle syömään ja killuttelemaan jalkoja, aivan törkeen kuumassa vedessä! Jalat hieman punaisena lähdimme syömään alueella olevaan ravintolaan. Ruoka oli taas kerran maittavaa ja lähdimme ajamaan kohti “kotia”.

Voi hitsi. Netti ei toiminut vieläkään kunnolla pariin kolmeen tuntiin.

Jo ensimmäisinä päivinä huomasimme, että täällä päin maailmaa on iso muurahaisongelma. Täällä muurahaiset ovat paljon pienempiä ja väriltään vaalean ruskeita. Nämä muurahaiset eivät pure!

Näky oli aika huvittava/karmistuttava, kun ulko-oven alta marssi armeija työmuurahaisia syömään meidän aamupalan jämiä lattialta. Muutaman murusen ympärillä kuhusi sata pikkukaveria ja roskiksenkin olivat löytäneet. Nyt oli meidän vuoro marssia kauppaan ostamaan myrkkyä. Löysimme jauhetta, jota levitetään lattialle muurahaisten marssireitille. Asetimme kunnon viivat lattialle ja odottamaan; ei tapahtunut mitään. Muurahaiset marssivat suoraan valkoisten kekojen yli. Jätimme valkoisen aineen kuitenkin lattialle yöksi. Aamulla näky oli kuin joukkosurmasta. Pieniä muurahaisen raatoja pitkin kämppää. Aine toimii sittenkin!

Pidämme kaikki ruoka-aineet jääkaapissa, koska muuten muurahaiset innostuvat liikaa. Unohdinpa kerran kakkulautasen sängylle ja kotiin tullessamme näky oli… erittäin epämukava. Nyt riittää, kun laitamme ulko-oven viereen viivat kerran viikossa ja muurahaiset pysyvät poissa. Tai siis suurin osa niistä. Kummasi suhtautuminen muurahaisiin on muuttunut, koska nyt niitä vaan katsoo ylimalkaisesti ja ampuu luunapilla kädeltä pois.

Täällä on yleisesti kaikkialla muurahaisia, emmekä ole ainut asuntoalue missä niitä on.

ps. Eilen roskiksesta löytyi pieni lisko. 🙂

Eilinen skootteriajelumme jäykisti molempien selät mukavasti, joten oli aika kokeilla thaimaalaista hierontaa. Nythän kaikki jo tietävät, eikös niin, että kotimaassaan perinteinen thaihieronta on kunniallista hierontaa, eikä sillä ole mitään tekemistä Helsingin Kallion “thaihieronta”-paikkojen kanssa. Thaihieronta perustuu itämaisiin oppeihin kehon toiminnasta, ja sitä on kutsuttu myös passiiviseksi joogaksi.

Olimme jo etukäteen painaneet mieleemme hyvältä vaikuttavan paikan kaupungilta. Sen tiskillä oli hyvää englantia puhuva nainen, joka antoi käteemme vaihtovaatteet, löysän paidan ja housut ja ohjasi pukukoppiin. Vaatteet vaihdettuamme pötkähdimme pitkäksemme ohuille matoille lattialla, ja hierojat iskivät sormensa lihaksiimme. Olimme molemmat valinneet tasoksi “medium” mikä näytti tarkoittavan miehille aika lailla kovempaa käsittelyä kuin naisille. Roteva hierojatäti hihitteli rusautellessaan Jarin selkärankaa, minun hennompi hierojani rusautteli lähinnä omia sorminiveliään. Joka tapauksessa olimme molemmat tunnin hierontaan tyytyväisiä, joskin selkä-hartia-osuus olisi ehkä kaivannut pidempää sessioita. Hieronnan jälkeen tarjottiin vielä kupposet vihreää teetä, ja olo oli miellyttävän rentoutunut. Palvelun hinta oli 150 bahtia eli reilu 3 euroa per nenä. Menemme varmasti toistekin 🙂