Nyt kun olemme olleet Laosissa (virallinen nimi on muuten Lao People’s Democratic Republic tai LAO P.D.R) reilun viikon, niin maasta on alkanut paljastumaan isoveli:

1. Kaikkien on oltava kotona kello 24:00. Ravintolat ja baarit menevät tämän takia kiinni 23:30 (turisteja katsotaan hieman läpi sormien)

2. Kaupungeissa liikkuu ns. valvojia, jotka käyvät koputtelemassa ihmisten ovelle tarkistamassa, että kaikki on hyvin (tämä ei näy kaduilla). Paikalliset rutisevat tästä, koska koputtelu tapahtuu usein keskellä yötä.

3. Paikalliset eivät saa tuoda kotiinsa ulkomaalaisia ilman viranomaisten lupaa. Tästä voidaan rangaista niin paikallista kuin ulkomaalaistakin.

4. Paikallinen ja ulkomaalainen eivät saa harrastaa seksiä ennen avioliittoa.

5. Paikallinen ja ulkomaalainen ei saa solmia avioliittoa ilman viranomaisten lupaa.

Perjantaina vuokrasimme maastopolkupyorat paivaksi hurjaan 15 000 kipin hintaan/kpl (1.2e) ja lahdimme ajamaan noin seitseman kilometrin matkaa Pukham nimiselle luolalle. Ensimmaisena meidan piti maksaa siltatulli. Uskomatonta. Kaikki joutuvat maksamaan tullin, myos paikalliset, jos ylittavat rautasillan. Farangeilta maksu pyoran kanssa oli 6000 kipia (0,5e) ja paikallisilta 4000 kipia.

Maisemat olivat perinteista Laosilaista maaseutua, mutta aivan uskomattoman hienoja. Korkeita ja jyrkkia vuoria joka paikassa. Naky oli henkea salpaava. Hieman ennen perille paasya kavimme syomassa nopean lounaan. Perilla piti maksaa sisaanpaasymaksu, joka oli 10 000 kipia (0.8e). Se sisalsi luolan ja uinnin sinisessa laguunissa (eli joessa).

Luolan suuaukolle piti kiiveta noin 150 metria  50-60 asteista rinnetta. Reitin voisi luokitella vaaralliseksi. Luolan suuaukolle tullessamme sisalta tuli kylma viima. Otimme taskulampun esiin, mutta pian huomasimme sen turhaksi. Koko luolan taytti ulkoa tuleva valo. Luola oli valtava ja sisalla oli makaava buddha-patsas ja paljon erilaisia kivimuodostelmia. Ilmeisesti luola jatkui 400 metria symemmalle, mutta emme lahteneet rampimaan pienista koloista. Tama riitti meile.

Alhaalla vaihdoimme uimavehkeet jalkaan ja hyppasimme vilpoiseen siniseen veteen. Erittain virkistavaa! Uimme kalojen seka turistien joukossa hetken ja lahdimme takaisin kohti majapaikkaamme.

Kambodzan kuvat ovat nähtävillä. Osassa on jo kuvatekstitkin 🙂

Saavuimme eilen Vientianesta Vang Viengiin; köröttelimme bussilla pieniä ja mutkaisia teitä pitkin nelisen tuntia. Linja-autoa mainostettiin VIP-bussina, mikä ilmeisesti tarkoitti, että siihen myytiin lippuja vain turisteille. Ilmastointia ei ollut, vain ikkunat olivat auki ja reissu oli lopulta melko hiostava. Olin vielä erityisesti varustautunut farkuilla, koska joskus busseissa ilmastointi on säädetty “pakastin”-asennolle. Koskaan ei voi tietää, mitä saa! Matkalla oli yksi pysähdys taukopaikalla, jossa matkustajat saattoivat käydä vessassa tai ostaa syötävää. Ehkä hieman uhkarohkeasti ostimme täytetyt patongit, joissa oli toki majoneesit ja juustot ja ties mitä muuta pilaantuvia täytteitä. Hyvää kuitenkin oli, eikä vatsa leipäsistä korvaansa lotkauttanut.

Olimme etukäteen varanneet guesthousen Internetin kautta. Babylon Guesthousessa on WiFi, ja huoneet ovat kohtuullisen hintaisia (siihen wifiin nähden) eli 9,5 dollaria per yö. Hotelli on pieni mutta siisti, ja alakerrassa voi katsella dvd:eitä tai syödä. Ikävä kyllä paikan pitäjä, Nic, on ollut tänään hyvin kiukkuisella päällä ja on tiuskinut niin asiakkaille kuin henkilökunnallekin. Höh. Syö aika lailla paikan rentoa tunnelmaa tuollainen äyskiminen.

Kaksi asiaa on tähän mennessä erityisesti pistänyt silmään. Toinen on varsin miellyttävä, eli paikan upeat maisemat. Karstivuoret kohoavat kaupungin ylle, joet virtaavat sinisinä ja riisipellot näyttäytyvät uskomattoman vihreinä. Toinen asia on ravintoloiden tarjoamat viihdykkeet: Frendejä tai muita sitcomeja, piirrettyjä ja Hollywood-elokuvia loppumattomana virtana. Teletapeiksi muuttuneet reissaajat löhöilevät lattiapatjoilla ja mussuttavat samalla ruokaa. Lonely Planet oli oikeassa: Frendejä tosiaan tulee useassa paikassa non-stopina! Totta toki on, että muuten täällä on melko vähän iltaviihdykkeitä, jos ei halua joka ilta bailata paikan bilesaarella. Matkailijat täällä ovat suurimmaksi osaksi reppureissaajia, joten ehkä nuo kaksi – Frendit ja bilepaikka – riittävät tämän paikan iltamenoiksi. Eipähän tule liian kiire minnekään!

Huomenna aiomme mennä vuorille ihmettelemään luolia. Muita paikallisia huvituksia, kuten autonrenkaassa joen laskemiseen (ja samalla kaljan juomiseen) emme nyt aio kokeilla. Ylihuomenna suuntaamme taas eteenpäin, tällä kertaa Luang Prabangiin!

Tällä hetkellä tässä blogissa sekä kuvagalleriassa on käynyt seuraavanlaisesti ihmisiä sekä robotteja:

Sivulatauksia: 99370

Eri osoitteista: 14470

Botteja/robotteja: 3904

Eli sivustoilla on käynyt yhteensä 10566 eri ihmistä!

Saavuimme Nong Khain rajakaupunkiin Thaimaan puolelle aamulla kymmenen maissa. Olimme jättäneet dollareiden vaihdon sinne, sillä oletimme, että kaikki rahanvaihtopisteet olisivat auki myös sunnuntaina. Toisin kävi. Kaupunki oli erittäin hiljainen ja bahtit kourassa ihmettelimme, että mitä teemme. Muualla vaihtopisteet ovat auki jokaisena viikon päivänä. Olimme lukeneet netistä, että rajalla kelpaavat ainoastaan dollarit.

Kyselimme bussiasemalta, että käykö bahtit rajalla. Emme saaneet järkevää selvää vastausta vaan kuski vei meidät rajalla toimivaan matkatoimistoon, joka hoitaa rajamuodollisuuksia. 2000 bahtilla (n. 40€) saimme maahantulokortin täytettynä, dollareita viisumia varten, sekä kuljetuksen Laosin pääkaupunkiin Vientianeen. Meilla oli saattaja kokoajan mukanamme, joka maksoi viulut. Saimme kyydin raja-asemalle, jossa poistuimme ensimmaiseksi Thaimaasta.  Siita astuimme bussiin, joka vei meidat Friendship-sillan yli. Matka kesti muutaman minuutin. Laosin raja-asemalla taytimme viisumihakemukset ja annoimme yhden passikuvan virkailijalle. Viisumimaksu oli 36 dollaria per nuppi (olimme saaneet dollarit toimistosta).  Hinta oli yhden dollarin extraa silla oli sunnuntai. Prosessi kesti noin 10 minuuttia ja saimme viisumit kuukaudeksi. Seuraavaksi menimme leimauttamaan passimme. Viimeisena maksoimme viela 20 bahtia (0,45e) veroa, koska meilla oli passit! Toimenpiteelle oli jopa erilliset kopit. Tamakin oli normaalisti 10 bahtia, mutta olihan sunnuntai. Saattaja odotti meita rajan toisella puolella ja maksoi meidan minivanin keskustaan. Ihmetyksen aiheeksi jai, etta milla saattaja tuli toiselle puolelle rajaa silla han ei tullut bussissa meidan mukana. Han ei myoskaan nayttanyt passiaan kenellekkaan missaan vaiheessa. Ilmeisesti viisumin olisi voinut ostaa myös bahteilla, mutta ns. “no mans land” -alueella ei viitsi olla rahattomana.

Tällä kertaa tuk tuk -kuskin matkatoimistolle vieminen osoittautui hyväksi asiaksi. Yleensä tällaiset tarjoukset kannattaa kiertää kaukaa!

Majapaikkamme nimi on Lao Sakonh Guesthouse ja yö maksaa 70 000 kipiä (5.3€). Mukavan oloinen paikka ja kohtuuhintainen. Vastapäätä on wifi-kahvila, josta pääsee nettiin ilmaiseksi, kunhan ostaa jotain. Yhteys tosin on todeeeella hidas.

Lao People’s Democratic Republic on maan virallinen nimi ja asukkaita täällä on 6.5 miljoonaa. Vientiane on pääkaupunki ja sen keskusta on todella hiljainen paikka. Täällä on asukkaita 300 000, mutta silti tämä tuntuu keskikokoiselta suomalaiselta kaupungilta. Keskustassa on enemmän turisteja kuin paikallisia ja liikennettä on juuri nimekseen. Ihmiset ovat todella ystävällisiä ja päivittäinen meno tuntuu olevan erittäin verkkainen.

Hämmennystä sekä hieman hilpeyttä aiheuttavat vanhan Neuvostoliiton liput, jotka liehuvat sulassa sovulla Laosin lippujen kanssa; kommunistinen maa. Muuten kommunismi ei näy kaduilla ollenkaan.

Eilen töiden teon jälkeen lähdimme käymään Laosin  tärkeimmällä monumentilla: Pha That Luang. Se on temppelimäinen 40m x 40m alue. Tarina kertoo, että intialaiset Ashokan lähetyssaarnaajat rakensivat stupan ja laittoivat sisään palan Buddhan rintaluuta. Perinteisesti pyhättö on ryöstetty pariin kolmeen kertaan (kaikki vanhat temppelit täällä päin maailmaa on ryöstetty useita kertoja). Pyhättö oli täysin kullankeltainen, mutta taas kerran yksi temppeli. Olemme nähneet lukuisia temppeleitä ja ne eivät enää jaksa innostaa samalla tavalla kuin ensimmäisellä kerralla.

Koitan uploadata lisää kuvia, kunhan netti sen sallii. Aloitin jo Siem Reapin kuvien uploadaamisen eilen, mutta en saanut meneen loppuun asti. Huomatkaa, että Laosiin tuli kansainvälinen pankkiautomaattikin vasta pari kolme vuotta sitten. Nettiin tämä maa liittyi vasta vuonna 1997. Vuonna 2006 Internetin käyttäjiä oli 20 000.

Noniin, vihdoin ekat kuvat Kambodzasta on saatavilla: Phnomh Penh.

Pari päivää Bangkokissa on kulunut töitä tehden, matkareittiä suunnitellen ja vähän sairastellenkin. Olin eilen pienessä kuumeessa, mutta tänään ei kuumetta enää ollut ja vointi alkaa näin iltaa kohden kohenemaan. Kurkku- ja pääkipua esiintyi myös, mutta nekin alkavat olla ohi. Pikaflunssa?

Tämänkertainen hostellimme Suk11 on yksi erikoisimmista ja samalla viihtyisimmistä paikoista joissa olemme olleet. Majapaikka on kolmessa kerroksessa niin, että ensimmäisessä on vastaanotto, ruokailu-, Internet- ja yleishengailutila. Varsinaiset huoneet – vaihtoehtoja on huone omalla suihkulla ja vessalla tai yhteissuihkulla ja vessalla tai dormitorio tai 4-5 hengen huone… – ovat toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Toisessa kerroksessa on tv-huone ja pari nettikonetta lisää (sekä wifi). Koko rakennus on remontoitu muistuttumaan thaimaalaista kylää, puupintoineen, puuhuonekaluineen ja koristeineen. Huoneemme on perushotellihuoneen tasoa, joskaan siellä ei ole televisiota. Wifistä joutuu maksamaan erikseen, mutta onneksi kyseessä on automaatti, joka takaa yhteyden kaikille; kun yksi maksaa, kaikki voivat käyttää. Täällä on näemmä todella monella mukana oma kone, joten kulut saadaan näppärästi jaettua. Hostelli on myös hyvin suosittu, emme luultavasti olisi saaneet huonetta ellemme olisi etukäteen varanneet.

Olemme nytkäyttäneet täällä ollessamme reittisuunnitelmia eteenpäin. Lauantaina lähdemme Laosia kohden: ensin yöjunalla Nong Khaihin Thaimaan rajalle, josta aamulla Ystävyys-siltaa (Friendship Bridge) pitkin Laosin puolelle, luultavasti taksilla tai bussilla. Vientiane onkin rajalta kivenheiton (20 km) päässä. Internet kertoi, että viisumi hoituu raja-asemalla, pitää muistaa varata vain tarvittavat dollarit mukaan.

Siitä ei vielä ole tarkkaa tietoa, milloin menemme Laosista Vietnamiin, mutta viimeistään 13.3. olemme siellä kun Luxemburgin jengi saapuu. Vietnamissa päätimme olla maksimissaan 14 päivää, joten emme tarvitse viisumia sinne taaskaan. Ja nyt se luvattu reittimuutos. Alunperin meidän piti mennä Vietnamista Malesiaan, mutta lennot sinne Saigonista maksavat, kehno, luvattoman paljon. Mutta! Saigonista Singaporeen lentää halpalentoyhtiö Tiger Airways, ja lennot maksavat 60 dollarin pintaan per nenä. Ja Singaporesta pääsee Malesiaan melko helposti, joten eiköhän me voida sen verran joustaa… Singaporessa oleskelemme luultavasti vain muutaman päivän, koska se on budjettimatkailijalle kalliihko paikka.

Eli loppumatkan suunnitelmat ovat suurinpiirtein koossa: Laos-Vietnam-Singapore-Malesia. Nyt elelemme viimeisiä päiviä Thaimaassa; tänne ei tällä reissulla enää (kai) palata.

Kuten edellisen postauksen lopussa kerroin, vuokrasimme samana paivana skootterin – monkijat osoittautuivat hieman liian hintaviksi meille. Sametin saari ei ole iso, joten olimme tuotapikaa etelakarjessa. Emmimme hieman, uskallammeko lahtea jyrkalle hiekkatielle aivan viimeisimpaan karkeen, mutta paatimme yrittaa. Kiukat ylamaet ja jyrkat alamaet olivat aika kinkkisia, ja ajoimme hiljaa ja varovasti. Pian ihailimmekin nakymaa jyrkalta kalliolta kauas merelle, otimme kuvia ja varoimme edestakaisin juoksentelevia liskoja. Takaisin tullessa naimme jyrkan maen harjalta, miten joku poika oli skootterinsa kanssa tiella nurin. Jari neuvoi, miten kannattaa ajaa loppumaki alas, saikahtaneen oloinen poika saatiin alas, ja han kaasutti tiehensa. Noin puolen kilometrin paassa tapasimme hanen kaverinsa(!), joka oli ilmeisesti myoskin vetanyt mopolla kylkimyyrya tien kanssa, yrittamassa turhaan kaynnistaa skootteria uudelleen. Han oli naarmuilla ja kaarinyt katensa huiviin. Skootteri saatiin uudelleen pelittamaan ja kaveri lahti tarisevin kasin ajamaan eteenpain. Me ajoimme edelleen hiljaa ja varovasti – nyt kahta suuremmalla syylla. Tiet eivat etelakarjessa ole hiekkaisia rantateita kummoisempia, niissa on isoja kuoppia ja kivia ja akkijarrutus voi johtaa yllatyksiin. Me selvittiin ajelusta naarmuitta, vaikka taytyy myontaa etta monkija olisi ehka ollut maastoon sopivampi valine.

Toissapaivana otimme uuden nakokulman saareen ja lahdimme veneretkelle sen ympari.  Kulkuvalineemme oli kaksikerroksinen puinen paatti, matkustajia oli mukana ehka kolmekymmenta. Matkan vauhti ei taaskaan paata huimannut 🙂 Snorklailimme kahteen otteeseen ja yhden kerran kalastimme. Onkena toimi tyhjaan muovipulloon sidottu siima, jonka paassa oli paino seka mustekalasyotti. Heitimme onget pohjaan ja odotimme, valilla nykien siimaa. Heti alussa mina sain pienen, meille tuntemattomaksi jaaneen kalan. Jari jai saaliitta silla kertaa. Loppuvaiheessa minun onkeni jai jonnekin syvyyksiin, kun yritin vetaa onkea ylos; olimme Jarin kanssa molemmat tuntevinamme jonkin vetavan vastaan, samaa sanoi veneen opas, mutta kukapa lopulta tietaa. Ehka koukussa olisi ollut elamani isoin saalis…

Veneretken lopuksi ihmettelimme viela sataman kala-altaita, joissa ui haita ja valtavan isoja kilpikonnia. Kala-altaita ymparoivat pelkat ‘pitkospuut’, ilman kaiteita tai muita suojavarustuksia, joita pitkin ihmiset kiersivat kaloja katsomassa. Epavarmoja asentoja seka horjuvia seisontoja, useimpia ei varmaan kiinnostanut pudota haiden seuraksi. Eraat rohkeat nuoret miehet konttasivat takaisin veneelle kun eivat uskaltaneet jaloin kavella. 😀

Oikein mukava saari, jossa edellamainittujen asioiden lisaksi tarkein aktiviteetti on rannalla makaaminen. Matkustajat ovat (viela) enimmakseen reppureissaajia, tulossa jostain ja jatkamassa jonnekin, tai paikallisia viikonlopputuristeja. Rento ja helppo paikka olla ja elaa. Huomenna kuitenkin Bangkok kutsuu. Aiomme hankkia sielta Laosin ja Vietnamin viisumit tulevia viikkoja varten, seka tehda ensi viikon aikana toita ‘varastoon’.

Kuvia Kambodzasta ja Sametilta tulee nettiin Bangkokissa!

Saavuimme lauantaina Koh Sametille, pienelle saarelle noin kolmen tunnin bussimatkan ja puolen tunnin venematkan päässä Bangkokista. Paikan hiekkarannat ovat nimensä veroisia, suorastaan samettisia ja niin vaaleita että häikäisee. Turisteja ei ole hurjan paljon ja tunnelma on rento ympäri saaren. Saimme nopeasti pienen bungalowin Tok’s Little Hutsista, maja on yksinkertainen ja vähän rapistunut, mutta lähellä rantaa. Ja on siinä sentään oma vessa ja suihku! Hintataso on täällä oikein sopiva; matkamme bungalowista 300 bahtia (noin 6 euroa) per yö.

Nyt lähdemme vuokraamaan skootteria/mönkijää, jolla tutustumme saaren itäpuolen rantoihin 🙂