Bangkok, Bangkok eli viimeiset päivät Thaimaassa. Sisältää myös reittimuutoksen!

February 28th, 2008 by Merja Haverinen

Pari päivää Bangkokissa on kulunut töitä tehden, matkareittiä suunnitellen ja vähän sairastellenkin. Olin eilen pienessä kuumeessa, mutta tänään ei kuumetta enää ollut ja vointi alkaa näin iltaa kohden kohenemaan. Kurkku- ja pääkipua esiintyi myös, mutta nekin alkavat olla ohi. Pikaflunssa?

Tämänkertainen hostellimme Suk11 on yksi erikoisimmista ja samalla viihtyisimmistä paikoista joissa olemme olleet. Majapaikka on kolmessa kerroksessa niin, että ensimmäisessä on vastaanotto, ruokailu-, Internet- ja yleishengailutila. Varsinaiset huoneet – vaihtoehtoja on huone omalla suihkulla ja vessalla tai yhteissuihkulla ja vessalla tai dormitorio tai 4-5 hengen huone… – ovat toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Toisessa kerroksessa on tv-huone ja pari nettikonetta lisää (sekä wifi). Koko rakennus on remontoitu muistuttumaan thaimaalaista kylää, puupintoineen, puuhuonekaluineen ja koristeineen. Huoneemme on perushotellihuoneen tasoa, joskaan siellä ei ole televisiota. Wifistä joutuu maksamaan erikseen, mutta onneksi kyseessä on automaatti, joka takaa yhteyden kaikille; kun yksi maksaa, kaikki voivat käyttää. Täällä on näemmä todella monella mukana oma kone, joten kulut saadaan näppärästi jaettua. Hostelli on myös hyvin suosittu, emme luultavasti olisi saaneet huonetta ellemme olisi etukäteen varanneet.

Olemme nytkäyttäneet täällä ollessamme reittisuunnitelmia eteenpäin. Lauantaina lähdemme Laosia kohden: ensin yöjunalla Nong Khaihin Thaimaan rajalle, josta aamulla Ystävyys-siltaa (Friendship Bridge) pitkin Laosin puolelle, luultavasti taksilla tai bussilla. Vientiane onkin rajalta kivenheiton (20 km) päässä. Internet kertoi, että viisumi hoituu raja-asemalla, pitää muistaa varata vain tarvittavat dollarit mukaan.

Siitä ei vielä ole tarkkaa tietoa, milloin menemme Laosista Vietnamiin, mutta viimeistään 13.3. olemme siellä kun Luxemburgin jengi saapuu. Vietnamissa päätimme olla maksimissaan 14 päivää, joten emme tarvitse viisumia sinne taaskaan. Ja nyt se luvattu reittimuutos. Alunperin meidän piti mennä Vietnamista Malesiaan, mutta lennot sinne Saigonista maksavat, kehno, luvattoman paljon. Mutta! Saigonista Singaporeen lentää halpalentoyhtiö Tiger Airways, ja lennot maksavat 60 dollarin pintaan per nenä. Ja Singaporesta pääsee Malesiaan melko helposti, joten eiköhän me voida sen verran joustaa… Singaporessa oleskelemme luultavasti vain muutaman päivän, koska se on budjettimatkailijalle kalliihko paikka.

Eli loppumatkan suunnitelmat ovat suurinpiirtein koossa: Laos-Vietnam-Singapore-Malesia. Nyt elelemme viimeisiä päiviä Thaimaassa; tänne ei tällä reissulla enää (kai) palata.

Posted in Thaimaa

Leave a Comment

Please note: Comment moderation is enabled and may delay your comment. There is no need to resubmit your comment.