Saavuimme Nong Khain rajakaupunkiin Thaimaan puolelle aamulla kymmenen maissa. Olimme jättäneet dollareiden vaihdon sinne, sillä oletimme, että kaikki rahanvaihtopisteet olisivat auki myös sunnuntaina. Toisin kävi. Kaupunki oli erittäin hiljainen ja bahtit kourassa ihmettelimme, että mitä teemme. Muualla vaihtopisteet ovat auki jokaisena viikon päivänä. Olimme lukeneet netistä, että rajalla kelpaavat ainoastaan dollarit.

Kyselimme bussiasemalta, että käykö bahtit rajalla. Emme saaneet järkevää selvää vastausta vaan kuski vei meidät rajalla toimivaan matkatoimistoon, joka hoitaa rajamuodollisuuksia. 2000 bahtilla (n. 40€) saimme maahantulokortin täytettynä, dollareita viisumia varten, sekä kuljetuksen Laosin pääkaupunkiin Vientianeen. Meilla oli saattaja kokoajan mukanamme, joka maksoi viulut. Saimme kyydin raja-asemalle, jossa poistuimme ensimmaiseksi Thaimaasta.  Siita astuimme bussiin, joka vei meidat Friendship-sillan yli. Matka kesti muutaman minuutin. Laosin raja-asemalla taytimme viisumihakemukset ja annoimme yhden passikuvan virkailijalle. Viisumimaksu oli 36 dollaria per nuppi (olimme saaneet dollarit toimistosta).  Hinta oli yhden dollarin extraa silla oli sunnuntai. Prosessi kesti noin 10 minuuttia ja saimme viisumit kuukaudeksi. Seuraavaksi menimme leimauttamaan passimme. Viimeisena maksoimme viela 20 bahtia (0,45e) veroa, koska meilla oli passit! Toimenpiteelle oli jopa erilliset kopit. Tamakin oli normaalisti 10 bahtia, mutta olihan sunnuntai. Saattaja odotti meita rajan toisella puolella ja maksoi meidan minivanin keskustaan. Ihmetyksen aiheeksi jai, etta milla saattaja tuli toiselle puolelle rajaa silla han ei tullut bussissa meidan mukana. Han ei myoskaan nayttanyt passiaan kenellekkaan missaan vaiheessa. Ilmeisesti viisumin olisi voinut ostaa myös bahteilla, mutta ns. “no mans land” -alueella ei viitsi olla rahattomana.

Tällä kertaa tuk tuk -kuskin matkatoimistolle vieminen osoittautui hyväksi asiaksi. Yleensä tällaiset tarjoukset kannattaa kiertää kaukaa!

Majapaikkamme nimi on Lao Sakonh Guesthouse ja yö maksaa 70 000 kipiä (5.3€). Mukavan oloinen paikka ja kohtuuhintainen. Vastapäätä on wifi-kahvila, josta pääsee nettiin ilmaiseksi, kunhan ostaa jotain. Yhteys tosin on todeeeella hidas.

Lao People’s Democratic Republic on maan virallinen nimi ja asukkaita täällä on 6.5 miljoonaa. Vientiane on pääkaupunki ja sen keskusta on todella hiljainen paikka. Täällä on asukkaita 300 000, mutta silti tämä tuntuu keskikokoiselta suomalaiselta kaupungilta. Keskustassa on enemmän turisteja kuin paikallisia ja liikennettä on juuri nimekseen. Ihmiset ovat todella ystävällisiä ja päivittäinen meno tuntuu olevan erittäin verkkainen.

Hämmennystä sekä hieman hilpeyttä aiheuttavat vanhan Neuvostoliiton liput, jotka liehuvat sulassa sovulla Laosin lippujen kanssa; kommunistinen maa. Muuten kommunismi ei näy kaduilla ollenkaan.

Eilen töiden teon jälkeen lähdimme käymään Laosin  tärkeimmällä monumentilla: Pha That Luang. Se on temppelimäinen 40m x 40m alue. Tarina kertoo, että intialaiset Ashokan lähetyssaarnaajat rakensivat stupan ja laittoivat sisään palan Buddhan rintaluuta. Perinteisesti pyhättö on ryöstetty pariin kolmeen kertaan (kaikki vanhat temppelit täällä päin maailmaa on ryöstetty useita kertoja). Pyhättö oli täysin kullankeltainen, mutta taas kerran yksi temppeli. Olemme nähneet lukuisia temppeleitä ja ne eivät enää jaksa innostaa samalla tavalla kuin ensimmäisellä kerralla.

Koitan uploadata lisää kuvia, kunhan netti sen sallii. Aloitin jo Siem Reapin kuvien uploadaamisen eilen, mutta en saanut meneen loppuun asti. Huomatkaa, että Laosiin tuli kansainvälinen pankkiautomaattikin vasta pari kolme vuotta sitten. Nettiin tämä maa liittyi vasta vuonna 1997. Vuonna 2006 Internetin käyttäjiä oli 20 000.