Reissusta on vajaa kaksi kuukautta jäljellä ja varasimme lentoliput kotikamaralle. Lennämme torstaina 15.5: Malesia, Kuala Lumpur – Thaimaa, Bangkok – Suomi, Helsinki. Hintaa lennoille tuli 511€ per nuppi, joten ei paha yhden suuntaisesta lennosta. Siitä sitten matka jatkuu kohti Tamperetta! (jotenkin)

Sitä ennen seikkailut jatkuvat Singaporessa, Malesiassa ja Bruneissa!

Kuvia Laosista sekä lisäkuvia Bangkokista. Avasimme myös uuden sivun, jossa on tarkoitus luetella hieman vinkkjä reppu- ja pitkänmatkan reissaajille. Linkki löytyy myös tuosta ylävalikosta.

Hoi An tarjosi retkueellemme tervetulleen hengähdyshetken. Kolmen päivän aikana kävimme yhdellä opastetulla kierroksella Hoi Anin vanhassa keskustassa, Unescon maailmanperintökohde sekin. Kierros alkoi käsityökeskuksesta, jossa mm. näimme, miten silkkiä valmistetaan, perinteisiä mattoja kudotaan sekä puukoristeita kaiverretaan. Paikassa oli mahdollisuus tehdä myös ostoksia, eikä meitä tarvinnut toista kertaa käskeä; Jaria lukuunottamatta jokainen meistä hankki uusia vaatteita. Jos sopivankokoista vaatekappaletta ei ollut, se tehtiin ja tuotiin seuraavana päivänä hotellille. Teetin itse silkkipaidan, à 35 dollaria.

Ostoshuumasta selvittyämme jatkoimme kierrosta kävellen. Keskustan talot edustavat joko vietnamilaista, japanilaista tai kiinalaista rakennustapaa, mutta kävimme yhdessä talossa jossa oli käytetty jokaista näistä tyyleistä. Sielläkin meille yritettiin kovasti myydä tavaraa. Ylitimme japanilaisen katetun sillan, jossa toisella puolen kulkua vartioi apina, toisella koira. Siltaa oli alettu rakentamaan apinan vuotena ja se oli saatu loppuun koiran vuotena. Näimme myös vanhan kiinalaisen temppelin, joka oli omistettu Kiinasta pakoon lähteneille mandariinimunkeille. Paetessaan laivalla he joutuivat myrskyn kouriin, mutta meren jumalatar pelasti heidät ja niin he pääsivät Vietnamiin. Tai jotenkin näin.

Kierros päättyi venematkaan hotellille jokea pitkin. Matkalla näimme heittoverkkokalastusta ja haikaroita. Kerroimme Mathiaksen ja Maijan kanssa puujalkavitsejä sekä Maijan kanssa vähän lauloimme.

Torstai-iltana oli Maijan synttärit, joten pidimme pienet kestit hänelle sekä samalla Jarille, jonka syntymäpäivä myös on pian. Kakkua emme tähän hätään onnistuneet saamaan, mutta söimme hyvin ja sankarit saivat lahjoja, joihin olivat tyytyväisiä, joten iltaa voi pitää onnistuneena.

Muuten lähinnä löhösimme uima-altaan reunalla tai rannalla ja uimme lasten kanssa. Hyvin rentouttavaa, sen jälkeen kun olimme joka päivä olleet liikkeessä ja nähneet niin paljon kaikkea. Aika meni silti hyvin nopeasti, ja tänä aamuna oli jo aika erota. Luxembourgin retkue jatkoi matkaansa Saigonin kautta Mekongille ja myöhemmin Kambodzaan, me lennämme Saigoniin vasta tänään illalla ja jatkamme matkaamme tästä eteenpäin kaksin. Seuraavan viikon vietämme Saigonin nähtävyyksien (ja töiden) parissa.

Minibussimatkan varrella tihkutti vettä, mutta onneksi sade lakkasi siinä vaiheessa, kun pääsimme Halongin lahden rantaan. Vastassa oli valtaisa turistilauma ja lahdella odotti koko joukko jonkkialuksia valmiina viemään matkailijat “unohtumattomalle risteilylle”. Jostain syystä kaikki turistipaatit lähtivät lahdelta risteilemään aina samaan aikaan eli puoliltäpäivin, joten satamalaiturilla kävi aikamoinen kuhina. Nousimme alukseen, joka oli varattu 24 tunniksi yksinomaan meidän pienen ryhmämme käyttöön (kahdeksan henkeä, miehistöä laivassa oli ehkä toinen mokoma), ja meidät ohjattiin heti lounaspöytään. Siitä alkoi meidän mittakaavassamme luksusristeily: katselimme ja ihmettelimme ohi lipuvia maisemia ja vihreänä kimeltävää merta viinilasi kädessä ja haarukka/syömäpuikot toisessa, miehistön seisoessa taka-alalla valmiina ojentamaan auttavan kätensä (apua tarvittiinkin rapujen ja muiden merenelävien kanssa).

Tarinan mukaan Halongin lahden kivimuodostelmat, jotka kuuluvat Unescon maailmanperintökohteisiin, muodostuivat, kun vuorilta laskeutui veteen valtava lohikäärme. Otus huiskautteli kiukkuisesti hännällään maahan vakoja, jotka täyttyivät vedellä. Näkyviin jäi vain kummallisia kivilohkareita, joita turistit ympäri maailmaa nyt ihmettelevät. Lohikäärme kai asustaa paikassa edelleenkin, ei kyllä nähty. Alueen sadunomaiset maisemat ovat kuulemma kelvanneet useammankin elokuvan tapahtumapaikaksi.

Risteily sinänsä sujui mukavasti. Poikkesimme laivalta tippukiviluoliin ja jopa uima-rannalle (lapset olivat ainoita rohkeita uikkareiden kastelijoita). Yöllä nousi ukkosmyrsky ja alukset kerättiin yhteen rykelmään, ettei tuuli ottaisi niihin niin rajusti. Halongin lahdella riehuu joskus myös taifuuneita, mutta onneksi ei kuitenkaan tällä kertaa.

Aamulla palasimme pikkuhiljaa satamaan, tietenkin vielä lounastaen laivalla ennen rantautumista. Saturisteily oli ohi.

(Tekstin tuotti Päivi)

Lauantaina hotellillemme saapui uusi opas, ranskalainen Véronique, jonka kanssa lähdimme Hanoista maaseudulle, tarkemmin sanoen Mai Chau -kylään. Ajoimme minibussilla useita tunteja, ollen perillä vasta kolmen aikaan iltapäivällä. Matkalla olimme toki pysähtyneet kahville ja pitkälle lounaalle. Maisemat olivat taas oikein komeita, juuri sellaisia kuin Vietnam kliseisesti kuvataan: vuoria, riisipeltoja ja jokia. Pelloilla ihmiset työskentelivät riisihatut päässään. Tässä vaiheessa Mathiaksella ja Maijallakin oli riisihatut hankittuina, ja pohdimme mahdollisuutta laittaa heidät pellolle töihin… Paikalliset ihastelivat vaaleakutrisia lapsia täkäläisten hattujen kanssa.

Mai Chaussa majoituimme yöksi paikallisen thai-perheen luokse. Talo oli perinteisesti paalujen varaan tehty puutalo, jonne meille oli laitettu pedit kaikille samaan suureen huoneeseen. Heitimme matkatavarat huoneeseen ja lähdimme oppaan perässä kävelylle kylän raitille, ts. riisipeltojen piennarta pitkin. Yhden talon edessä oli huiveja myynnissä, ja myyntipaikalla niitä tekevä nuori nainen vauvan kanssa. Nainen kutsui meidät sisään vaatimattomaan taloonsa. Kiipesimme ylös (tämäkin talo oli toki paalujen varassa) ja liikuskelimme varovasti huteran oloisilla lattialaudoilla. Istahdimme matolle ja joimme naisen tarjoamat teet. Pienen mukavan hetken jälkeen opas käänsi, että nyt hän haluaisi meidän ostavan jotain. Tarja osti yhden huivin, matkamuistoksi. Rahat tulivat nuorelle perheelle varmasti tarpeeseen.

Illalla söimme majapaikassamme erittäin hyvän aterian, makoisia kevätkääryleitä, jonkin sortin liharullia, joiden sisässä oli kasviksia ja keitettyä kaalia. Näimme myös kylän tanssiryhmän tanssiesityksen; he tulivat esiintymään meidän taloomme sisään. Lopuksi tietysti meidät haettiin tanssimaan ryhmän kanssa. Tämän jälkeen olikin hyvä pötkähtää siskonpeteille lattialle, moskiittoverkon alle nukkumaan. Ikkunattomaan huoneeseen kyllä kuului kaikki äänet niin hyvin että monet meistä taisivat nukkua huonohkosti.

Aamulla lähdimme Mai Chausta jälleen tien päälle. Heti alkumatkasta tutustuimme paikallisiin elinkeinoihin, tiili- ja bambutikkutehtaisiin. Pienet tehtaat työllistivät kokoonsa nähden paljon ihmisiä, mutta työ vaikutti melko monotoniselta – kuten nyt tehdastyöt yleensä. Sitten paahdoimme taas bussillamme eteenpäin, lounastaen välillä. Iltapäivällä saavuimme vihdoin Halongin lahden tietyville. Saimme esimakua lahdesta souturetkellä, jossa me istuimme ja virallinen soutaja huopasi veneen perässä. Ihailimme karstivuoria noin tunnin mittaisen kierroksen verran, ja kävimme veneellä pienessä luolassakin. Illansuussa saavuimme hotelliimme Tam Cociin, jossa sähkökatkoksen takia illallistimme romanttisesti kynttilän valossa.

Torstaina Luxin jengi saapui iltapäivällä. Ohjelmassa ei tuolloin ollut muuta kuin ajelu Hanoissa pyöräriksoilla, mikä oikein olikin, sillä poppoo oli vuorokauden matkustamisen jälkeen perin väsynyttä. Kävimme illalisella ja menimme aikaisin nukkumaan. Perjantai-aamuna opas saapui hotellillemme yhdeksältä ja siitä lähdimme nähtävyyskierrokselle. Oppaamme oli vietnamilainen nainen, joka puhui erittäin hyvää ja selkeää ranskaa. Kiersimme kaikkien pääuskontojen temppelit: taolaisuus, konfutselaisuus, buddhalaisuus sekä kristinusko. Aika liuta temppeleitä! Oppaamme kertoi koristeisiin liittyviäå uskomuksia ja tarinoita. Useimmat vanhoista temppleistä oli rakennettu Li-dynastian aikana, 1070-luvulla, kun Kiina vielä hallitsi Vietnamia. Ne tuntuivatkin hyvin itämaisilta! Lounaalla kävimme syömässä Brother’s Caféssa, jossa tarjottiin turisteille paikallista ruokaa seisovasta pöydästä. Ruoka oli erittäin hyvää!

Ennätimme levätä reilun tunnin verran hotellilla ennen vesinukketeatteriesitystä. Vesinukketeatteri on vanha vietnamilainen teatterimuoto, jonka riisinviljelijät ovat kehittäneet sadekauden viihdykkeeksi. Näyttämön takana olevat “nukkemestarit” liikuttelivat marionetteja vedessä taitavasti. Illallisella vietnamilaisravintolassa tilasimme monia eri ruoka-annoksia, kanaa, kalaa ja possua, jotka laitoimme paikalliseen tapaan keskelle pöytää kaikkien syötäviksi. Edellisiltana olimme syöneet samaan tapaan. Silloin Mathias tilasi sammakkoa, joten pääsimme maistelemaan sammakonreisiä. Tällä kertaa eksoottisin ruokalaji oli pulu (pidgeon), jonka haudutetut jalat varpaineen töröttivät pienestä padasta ruokahalua herättävästi. Koivet tulivat kuitenkin nekin syödyiksi.

Google Maps on päivitetty. Muutamia kuvia Bangkokista, sekä paljon kuvia Koh Sametilta 🙂

Lensimme eilen Laos Airlinesilla Luang Prabangista Hanoihin. Lentokone oli pieni kiinalaisvalmisteinen potkurikone, joka otti oikein mukavasti ilmakuoppiin noustessa. Suurin osa matkasta sujui kuitenkin hyvin tasaisesti ja saimme vähän ruokaakin, hampurilaiset, matkan varrella. Olimme ostaneet lennot paikallisesta matkatoimistosta Luang Prabangista 135 dollarin kappalehintaan. Toimisto panttaili lippuja päivän verran, koska “printteri ei toiminut”, mutta antoi sitten liput meille – käsinkirjoitettuina. Liput olivat kuitenkin valideja, eikä hintakaan päätä huimannut, joten asia ok. Alunperin olimme kyllä ajatelleen siirtyä Laosista Vietnamiin bussilla, mutta 24 tunnin bussimatka ei juuri nyt jaksanut innostaa. Ehkä joskus muulloin…

Hanoin lentokentällä otimme oikean lentokenttätaksin keskustaan, hintaan 12 dollaria. Matkalla kuski vielä varmisteli meiltä, mihin hotelliin olimme menossa, samalla kun soitteli kännykällä useaan otteeseen. Vanhassakaupungissa hän pysäytti auton yhtäkkiä, ja samalla oven avasi hänen apurinsa toivottaen “Welcome to Camellia Two hotel”. Jari kiskaisi oven kiinni sanoen, että tämä ei ole Camellia Two. Kaverit yrittivät huijata meitä! Oletettavasti halusivat viedä meidät toiseen hotelliin. Onneksemme olimme menossa samaan hotelliin jossa olimme joulun aikaan, joten tiesimme, miltä sen piti näyttää (tietysti auttaa myös, jos paikassa lukee oikean hotellin nimi) tai missä se suurin piirtein sijaitsi. Kuski “oli ihmeissään” ja onneksi vei meidät sen jälkeen mukinoitta oikean hotellin eteen.

Tämä oli jo toinen kerta, kun taksikuski yritti ketkuilla Hanoissa, joten varoitukset eivät ole kaukaa haettuja. Myöhemmin tapaamamme Vietnamissa asuva suomalainen Jani kertoi, että kannattaa aina sanoa vain hotellin osoite tai pari talonnumeroa sen vierestä – näin hotellin nimellä ei voida yrittää huijata.

Nyt odottelemme Hanoissa Luxemburgin porukkaa saapuvaksi, siitä lähteekin opastettu kierroksemme Vietnamin maassa käyntiin. Päivityksiä tulee taas matkan varrelta!

Sunnuntaina kävimme sähkökatkosta huolimatta Kuninkaallisessa palatsimuseossa (Royal Palace Museum). Eri museokokemusten jälkeen tämä oli hyvin positiivinen yllätys. Kuningastahan Laosissa ei enää ole vuoden 1975 vallakaappauksen jälkeen. Kuningasperheelle kävi kaappauksessa ilmeisen huonosti, heidät siirrettiin vankileirille pohjoiseen, jossa he ilmeisesti menehtyivät nälkään kuten monet muutkin. Kuninkaan palatsia ei kuitenkaan tuhottu, vaan siitä tehtiin museo niinkin varhain kuin 1977.

Palatsi oli säilytetty suurin piirtein silloisessa kunnossaan, ja koristeellisten ja kimaltelevien vastaanottohuoneiden lisäksi pääsimme kurkistamaan kuninkaallisiin makuuhuoneisiin. Kuninkaallisia aarteita oli näytillä myös, mutta ehkä mielenkiintoisin osuus oli muiden maiden Laosille antamat lahjaesineet. USA oli antanut pienoismallin Apollo 11:sta sekä Kennedyn kynän(!), Kiina taide-esineitä, Neuvostoliitto ystävyysasiakirjoja. Kuvia ajasta!

Palatsin vieressä kohoaa korkea kukkula, jonne otimme asiaksemme kiivetä tiistaina. Kukkulan laelle johtaa noin 350 porrasta, ja päällä odottaa pieni temppeli (totta kai). Mäelle oli myös pääsymaksu, parin dollarin verran per henkilö. Sillä olisi luullut saavan jo hissikyydin… Mutta ei, kiipesimme nöyrästi ylös ihailemaan maisemia, jotka toki olivat komeita niin korkealta. Alas pääsimme toiselta puolen kukkulaa. Matkalla oli useita kultaisia buddhapatsaita, pieni luola sekä ns. buddhan jalanjälki, etäisesti jalanjälkeä muistuttava painauma kivessä. Meitä hieman huvitti tämä jalanjälki: vaatii kaiketi erityistä uskoa jotta huomaa luonnonkivessä moisia!

Lauantaina oli aika lähteä Vang Viengistä Luang Prabangiin. Istahdimme minibussiin, joka ahdettiin niin täyteen turisteja kuin suinkin oli mahdollista, ja pienistä penkeistä johtuen suurin osa istui autossa polvet suussa. Matkatavarat kuljetettiin auton katolla. Matka oli siitä huolimatta oikein rattoisa; aika kului kauniita maisemia ihaillessa ja muiden matkaajien kanssa jutellessa niin ettei kirjaa juurikaan tarvinnut avata. Ohitimme pieniä laoslaisia kyliä, joissa lapset leikkivät tien vieressä ja naiset kantoivat koreja päidensä päällä. Välillä väistelimme lehmiä, tai vuohia, tai kanoja. Minibussi oli siitäkin kiitollinen väline, ettei vuoristoteiden mutkissa tarvinnut pelätä henkensä edestä kuten paikallisbussissa, vaikka kuskimme välillä lähtikin melko kiperiin ohitustilanteisiin.

Matkan piti kestää 5.5 tuntia, todellisuudessa pääsimme lähtemään myöhässä ja pysähtelimme sen verran, että olimme perillä seitsemän tunnin kuluttua alkuperäisestä lähtöajasta. Bussi jätti meidät Luang Prabangin keskustasta hieman syrjään, jossa meitä odotti joukkio tuktuk-kuskeja sekä hotellin tarjoajia. Yksi tarjouksista kuulosti hyvältä, joten lähdimme katsomaan paikkaa ja myös otimme sieltä huoneen, noin kymmenellä dollarilla per yö.

Luang Prabang on idyllinen pikkukaupunki, jonka arkkitehtuuri on Unescon maailmanperintölistalla. Rakennustyylit ovat sekoitus paikallista perinteistä ja ranskalaisten mukanaan tuomaa. Keskusta on hyvin siisti ja eurooppalaisen oloinen. Pääkatua reunustavat kahvilat, joissa turistit maistavat laoslaista kahvia tai punaista teetä tai siemailevat viiniä. Pienissä kaupoissa myydään paikallisia silkkituotteita tai koruja. Parhaat ostokset täällä voi kuitenkin tehdä jokapäiväisellä iltatorilla, joka levittäytyy kolmen neljän kadun alueelle. Modernista keskustasta huolimatta infrastruktuuri on peruslaolainen, mikä tuli ilmi sunnuntaina, kun kaupunki oli ilman sähköä aamusta iltaan saakka.