Matkakertomuksissa usein toistetaan klisettä Intiasta hajujen ja makujen maana. Maut täällä ovat tähän saakka olleet hyviä, mutta ne hajut… Hotellille johtava kujamme haisee kuin yleinen käymälä – koska se on yleinen käymälä. Kujan alkupäässä on miehille urinaarit, ja haju on pahempi Annankadun porttikongissa sunnuntaiaamuna. Ajoittainen virtsan voimakas tuoksu saattaa liueta joissain paikoin ehtaan navetan hajuun. Siitä taas tietää, että se kuuluisa pyhä lehmä on kuljeksinut täällä hetki sitten. Varo vaan ettet astu miinaan! Onneksi parempia tuoksuja leijuu katukeittiöistä ja basaarien suitsukkeista, ja paikka paikoin ne peittävät muut hajut alleen.

Myös kuuloaisti on täällä kovilla. Pahimmillaan melu on tuktukin kyydissä ruuhka-aikaan, kun autot ja tuktukit pörisevät ja tööttäilevät, ja pyörät rinkuttavat kellojaan. Mutta on meno basaarikujallakin melko levotonta, alati läsnä olevien tööttien lisäksi kaupoista kaikuu hindupoppi tai Bollywood-biisejä.

Tästä huolimatta paikalliset ottavat rennosti. Siellä täällä nukkuu joku kaveri mahdottoman melun keskellä; patjan virkaa toimittava matto on levitetty kadun viereen tai nukkumapaikka on satunnaisessa oviaukossa. Riksakuskit nukkuvat kärryjensä päällä. Luin jostain, että nukkuminen on kehitysmaissa halpa tapa viettää aikaa. Ehkä näin todella on. Rautaisia hermoja sekä hyviä unenlahjoja se kuitenkin vaatii.