Pakkaamisen lomassa
Olemme kahden päivän ajan pakanneet tavaroita ja siivonneet. Asunto pitää saada kuntoon alivuokralaistamme varten, ja laitamme henkilökohtaiset paperimme ja vaatteemme kellariin. Tyhjennämme samalla pakastinta tekemällä (vihdoinkin) ruokaa sinne säilötyistä lihoista, marjoista ja kaloista. Viherkasvit saavat sijaiskodit sillä välin, kiitos vaan tytöt avusta!
Pakkaamisen lomassa kuulimme tänään mietityttäviä uutisia Hyderabadista. Siellä on räjähtänyt eilen illalla kaksi pommia, jotka ovat surmanneet yli 40 ihmistä. Syynä lienevät eri uskontokuntien, lähinnä hindujen ja muslimien väliset selkkaukset. Täytyy seurata tilanteen kehittymistä; meidän lentomme Delhistä Hyderabadiin on varattu jo 4.9. Mikäli olot vaikuttavat rauhoittuvan, voinee reissumme sinne toteutua edelleen. Pommi-isku on toki vakava juttu, mutta samalla on syytä muistaa, että kyseessä on yli kuuden miljoonan asukkaan suurkaupunki, joten vaara joutua pommin eteen ei ole kovin suuri.
Perjantaina Jari haki Thaimaan viisumit lähetystöstä, joten nekin ovat kunnossa.
Välillä vähän jännittää, mutta positiivisesti. Kohta päästään matkaan!