Reamin kansallispuistossa
Sunnuntaina lahdimme aamusta kierrokselle Ream National Parkkiin. Hintaa reissulla oli 15 taalaa per nuppi ja hintaan sisaltyi aamupala seka lounas.
Aamulla kasin aikaan meidat tultiin hakemaan hotellilta toiseen guest houseen, jossa soimme hilloleipaaamiaisen (jee). Sielta lahdimme autolla kohti pienta tukikohtaa, joka oli 18 kilometrin paassa. Siella lastasimme veneisiin juomaa seka ruokaa ja lahdimme kiertamaan valtavaa puistoa, joka koostuu meri- seka maa-alueista.
Pari tuntia kuljettuamme tulimme pieneen kylaan, josta lahdimme talsimaan viidakon lapi toisella puolelle niemea. Ajallisesti kavelemiseen meni noin puoli tuntia. Siella meita odotti mukava ranta, jossa olisi voinut uida. Tallaisesta mahdollisuudesta ei kukaan kertonut, joten eihan meilla uimatamineita ollut mukana. Tunnin verran makoilimme rannalla lohoillen, jonka jalkeen lahdimme takaisin pieneen kylaan. Soimme siella hyvaa barracudaa, jonka jalkeen lahdimme takaisin kohti tukikohtaa.
Venematka olisi voinut olla mielenkiintoisempi jos opas olisi selittanyt jotain alueesta. Mukavin osuus oli viidakon lapi “samoileminen”. Illalla hotellihuoneessa mittasin kuumeen: 37.7. Ei ihme, etta veto oli pois loppumatkasta. Muutama rohto naamariin ja nyt olen taas voimissani.
Posted in Kambodza