Cheratingin rannoilta Mersingiin

April 20th, 2008 by Merja Haverinen

Bussi jätti meidät tienvarteen Cherating-kyltin kohdalla. Päätien varrella ei näkynyt asuintaloja, saati hotelleja, joten olimme hieman huolissamme, olimmeko sittenkään rantakohteessa johon olimme aikoneet. Sivutie vei näkemyksemme mukaan kohti merenrantaa, joten rinkat selkään ja tossua toisen eteen. Kohta majapaikkoja alkoikin ilmestyä, ja merikin siinsi sinisenä. Oikeassa paikassa oltiin!

Löysimme majapaikan kylän raitin varrelta, Cherating Cottage -hostellista. 50 ringitin (noin 10 euroa) hintaan saimme oman yksityisen huoneen ilmastoinnilla, wc:llä ja suihkulla ja – parvekkeella! Cottagessa oli ilmainen wifi, joten työtkin edistyivät.

Kolme päivää Cheratingissa kuluivat paitsi töiden, myös rantaelämän merkeissä. Ranta oli tosin autio ja tyhjä, kuten oli kokolailla kyläkin; Malesiassa on kohta kuumin aika vuodesta ja lomailussa low-season. Kuumuus tuntui myös rannalla, jonka hiekka poltti jalanpohjan alla jo puolenpäivän aikaan. Emme voineetkaan olla siellä kovin pitkiä aikoja kerrallaan. Merivesikin oli niin lämmintä, ettei uiminen juuri virkistänyt. Virkistystä sai sentään oluesta (jota täällä sai, toisin kuin eräissä paikoissa) ja limemehusta, joka on Malesiassa ältsyn hyvää.

Tänään kuitenkin jatkoimme matkaa taas eteenpäin. Marssimme aamulla tienvarteen ja odotimme bussia katoksen alla, tietämättä tarkkoja aikatauluja. Meitä lykästi melkoisesti, linja-auto tuli viiden minuutin odotuksen jälkeen ja pääsimme paikallislinjalla Kuantaniin. 40 kilometrin matka kesti reilun tunnin. Sen jälkeen onni olikin vastainen: kaikki bussit Mersingiin olivat täynnä, ehkä sen vuoksi, että on sunnuntai. Samassa jamassa oli eräs saksalaispariskunta, ja päätimme yhdessä kysyä, paljonko taksi maksaisi. No olihan taksilla jonkin verran hintaa, yhteensä 200 ringittiä (40 euroa), mutta lähdimme sillä matkaan kuitenkin. Yhden aikaan iltapäivällä olimme perillä Mersingissä ja, Natashan ja Peterin lähdettyä Pulau Tiomanin lauttaan, buukkasimme itsemme hotelli Mersingiin. Sattumoisin tänne kuuluu vastapäisen nettikahvilan wifi…

Posted in Malesia

Leave a Comment

Please note: Comment moderation is enabled and may delay your comment. There is no need to resubmit your comment.