Singaporen myytit ja todellisuus
Singaporesta on monenlaisia ennakkokäsityksiä, ainakin minulla oli. Monet näistä romuttuivat käyntimme aikana, osa taas vahvistui. Tässä näistä muutamia:
Myytti Nro 1: Singapore on supersiisti. Tämä on ehkä vahvin mielikuva, mikä länsimaissa on Singaporesta: kadut ovat puhtaita, roskaamisesta saa sakkoja eivätkä ihmiset uskalla roskata tarkan valvonnan alaisena. Väärin. Roskaamisesta voi saada sakkoja, mutta se ei näyttänyt estävän katujen likaamista. Tupakantumppeja, paperiroskia, muovipulloja – kyllä niitä siellä kaduilla oli. Singapore on toki siisti verrattuna muihin Kaakkois-Aasian maihin, joissa ihmiset heittävät roskansa tuosta noin vaan kadulle, mutta ei sen siistimpi kuin esimerkiksi Helsinki. Ja roskakoreja oli joka paikassa, mikä ihanuus!
Myytti Nro 2: Singapore on täyteen rakennettu. Tai näin siis luulin. Sen sijaan Singapore on täynnä viheralueita, sekä hoidettuja nurmikkokenttiä että sademetsätyyppisiä metsäpläntäreitä. Keskustassakin ilma saattoi olla yllättävän raikas puiston tietämillä.
Myytti Nro 3: Singaporen rakennukset ovat lasia ja terästä. Osa toki onkin, etenkin ostoskeskukset Orchard Roadin varrella. Singaporessa on kuitenkin kokonaisia kaupunginosia, joissa katuja reunustavat matalat puutalot, joista osa oli hyvinkin 1800-luvulta tai 1900-luvun alusta. Toisaalta pilvenpiirtäjät oli suunniteltu ennen lasin ja kromin vallankumousta business-arkkitehtuurissa; harmaat betonimötit kohosivat korkeuksiin kymmenien kerrostensa voimalla. Eräs sanapari kuvaa näkyä hyvin: Itä-Pasila.
Myytti Nro 4: Singapore on shoppailijan paratiisi. Tässä vihdoin myytti, joka pitää paikkansa! Ostoskeskuksia on uskomaton määrä, ja useimmissa niissä on samat tai vähintäänkin samantyyliset liikkeet: Bata, Esprit, Mango… Tarjonta vaihtelee luksusmerkeistä keskihintaisten kautta halpakamaan, jokaiselle siis on jotain. Lukuunottamatta joitakin brändejä hinnat olivat usein huomattavasti halvempia kuin Suomessa. Ostoshurmaan on helppo tempautua mukaan ja kiersimme monta tavarataloa itsekin.
Mitä opimme tästä? Älä yleistä, käy itse katsomassa!
Posted in Singapore
April 5th, 2008 at 3:32 pm
Täällä sitä ollaan taas blogin ääressä! Meidän Singapore-kokemuksemme rajoittuu lentokenttään: siistiä oli. Sen sijaan roskista en kyllä odotussalistamme löytänyt Mathiaksen purkalle. Leikkimielisesti suunnittelimme purkan liimaamista tuolin alle, mutta siinä vaiheessa tiukkailmeiset virkailijat olisivat varmasti puuttuneet asiaan. Ehkäpä olisimme saaneet ne 300 dollarin sakot, jolla kuulemma uhataan, jos julkisissa kulkuvälineissä erehtyy syömään eväitään.
Kärsimme matkan jälkeisestä ilmastoahdistuksesta: lämpöä on alle kymmenen astetta ja vettä vihmoo. Toista se oli Kambodzassa, kun mittari lähenteli neljääkymmentä…
t. Päivi