Singaporessa

April 2nd, 2008 by Merja Haverinen

Laskeuduimme lauantaina Singaporen lentokentälle. Olin edeltäkäsin odottanut puhtauttaan kiiltävää kenttää, joka uhkuisi moderniutta ja tehokkuutta. Mutta mutta. Lensimme halpalentoyhtiö Tiger Airwaysillä, joka laskeutui jonnekin halpalentoyhtiöterminaaliin. Talsimme matalassa ruskeanharmahtavassa rakennuksessa vettä lainehtivilla käytävillä noutamaan matkatavarat terminaalin ainoalta liukuhihnalta.

Terminaalissa oli kuitenkin selvät ohjeet kuinka päästä eteenpäin päälentokentälle ja sieltä keskustaan. Kaikki toimi kuten pitikin, myös shuttle-bussi terminaalista toiseen, ja ajelimme metrolla majapaikallemme. Ali’s Guesthouse on perhemajoitus Singaporen Pikku-Intiassa. Asumme yhdessä vuokrahuoneista, wc:n ja suihkun jaamme yhden toisen huoneen kanssa. Alin sukulaiset, mm. vanha äiti pyörivät samassa keittiössä omissa puuhissaan. Alussa tuntui, kuin olisi ollut vierailulla, mutta pian muiden läsnäoloon tottui, ja nyt olemme paikassa kuin kotonamme. Tämä majoitus muuten on yksi Singaporen halvimpia, eli maksaa meille 27S$ (Singaporen dollaria), noin 13 euroa per yö. Saigonissa puolella tuosta summasta sai oman wc:n, suihkun ja ilmastoinnin… Huoh.

Pienen lepotauon jälkeen lähdimme tutustumaan ympäristöön eli Little Indiaan. Nimensä veroisesti seutu on intialaisperäisten asukkaiden kansoittamaa, ja lähes kaikki ravintolat tarjoavat intialaista ruokaa. Kävimme myös Mustafa-ostoskeskuksessa, jonka basaarimaisissa kaupoissa myytiin kaikkea maan ja taivaan väliltä. Intiasta poiketen, tavaramerkit olivat (enimmäkseen) aitoja! Jari osti sieltä uuden linkkarin, vanha kun löytyi käsimatkatavaroista Hanoin lentokentällä (oli muuten läpäissyt Laosin turvatarkastukset mennen tullen!).

Little Indiasta kävelimme Orchard Roadille, Singaporen shoppailukeskukselle asti, ja totesimme että keskusta ei todellakaan ole suuri. Orcard Roadilla lasia ja kromia kiiltävät ostoskeskukset kohoavat taivaisiin ja turistit sekä alkuasukkaat rientävät liikkeestä toiseen. Kuinka niin moneen ostariin riittääkin ihmisiä!?

Illalla kävimme vielä Chinatownissa ja Boat Quaylla oluella. Alkoholi on täällä hinnoissaan, mutta kilpailu Quaylla on kovaa, joten saimme kannullisen olutta 15 singaporen dollarin hintaan (+ tajoilulisä ja verot 17%). Istuimme Singapore-joen varrella olutta siemaillen ja katselimme toisen rannan pilvenpiirtäjiä ja siirtomaa-ajan rakennuksia iltavalaistuksessa.

Posted in Singapore

Leave a Comment

Please note: Comment moderation is enabled and may delay your comment. There is no need to resubmit your comment.