Vang Vieng, reppureissarin mekka
Saavuimme eilen Vientianesta Vang Viengiin; köröttelimme bussilla pieniä ja mutkaisia teitä pitkin nelisen tuntia. Linja-autoa mainostettiin VIP-bussina, mikä ilmeisesti tarkoitti, että siihen myytiin lippuja vain turisteille. Ilmastointia ei ollut, vain ikkunat olivat auki ja reissu oli lopulta melko hiostava. Olin vielä erityisesti varustautunut farkuilla, koska joskus busseissa ilmastointi on säädetty “pakastin”-asennolle. Koskaan ei voi tietää, mitä saa! Matkalla oli yksi pysähdys taukopaikalla, jossa matkustajat saattoivat käydä vessassa tai ostaa syötävää. Ehkä hieman uhkarohkeasti ostimme täytetyt patongit, joissa oli toki majoneesit ja juustot ja ties mitä muuta pilaantuvia täytteitä. Hyvää kuitenkin oli, eikä vatsa leipäsistä korvaansa lotkauttanut.
Olimme etukäteen varanneet guesthousen Internetin kautta. Babylon Guesthousessa on WiFi, ja huoneet ovat kohtuullisen hintaisia (siihen wifiin nähden) eli 9,5 dollaria per yö. Hotelli on pieni mutta siisti, ja alakerrassa voi katsella dvd:eitä tai syödä. Ikävä kyllä paikan pitäjä, Nic, on ollut tänään hyvin kiukkuisella päällä ja on tiuskinut niin asiakkaille kuin henkilökunnallekin. Höh. Syö aika lailla paikan rentoa tunnelmaa tuollainen äyskiminen.
Kaksi asiaa on tähän mennessä erityisesti pistänyt silmään. Toinen on varsin miellyttävä, eli paikan upeat maisemat. Karstivuoret kohoavat kaupungin ylle, joet virtaavat sinisinä ja riisipellot näyttäytyvät uskomattoman vihreinä. Toinen asia on ravintoloiden tarjoamat viihdykkeet: Frendejä tai muita sitcomeja, piirrettyjä ja Hollywood-elokuvia loppumattomana virtana. Teletapeiksi muuttuneet reissaajat löhöilevät lattiapatjoilla ja mussuttavat samalla ruokaa. Lonely Planet oli oikeassa: Frendejä tosiaan tulee useassa paikassa non-stopina! Totta toki on, että muuten täällä on melko vähän iltaviihdykkeitä, jos ei halua joka ilta bailata paikan bilesaarella. Matkailijat täällä ovat suurimmaksi osaksi reppureissaajia, joten ehkä nuo kaksi – Frendit ja bilepaikka – riittävät tämän paikan iltamenoiksi. Eipähän tule liian kiire minnekään!
Huomenna aiomme mennä vuorille ihmettelemään luolia. Muita paikallisia huvituksia, kuten autonrenkaassa joen laskemiseen (ja samalla kaljan juomiseen) emme nyt aio kokeilla. Ylihuomenna suuntaamme taas eteenpäin, tällä kertaa Luang Prabangiin!
Posted in Laos
March 7th, 2008 at 10:46 pm
Eksoottiselta kuulostaa, Frendit Laosissa.
Meidän vatsatautilääkkeet on jo pakattu, ja Malaronet hankittu. Kovin oli kallista: 12 pillerin pakkaus maksoi 42 euroa!
Matkalaukut kököttävät puolinaisina sohvalla, täytettä pitäisi vielä saada. Tai ehkä ei sentään, palatessa ne tietysti pullistelevat (riisihatut nääs).
Mieli palaa jo matkaan;-)
t. Luxemburgin jengi