Phnom Penhissä emme voineet jättää väliin kahta merkittävää muistomerkkiä Pol Potin hirmuvallan ajoilta. Torstaina kävimme Tuol Slengissa, vanhassa koulussa, joka Punaisten Khmerien aikaan oli muutettu kuulusteluvankilaksi, toisin sanoen kidutuskammioksi. Sinne kuljetettiin epäilyttävää ainesta kuten opettajia, lehtimiehiä sekä omia sotilaita; jos perheestä yksi joutui epäilyksen alaiseksi, mukaan joutui yleensä koko perhe. Vankilaa pidettiin yllä vain kaksi vuotta, 1976-1978, mutta se toimi karmaisevan tehokkaasti. On arvioitu, että näiden kahden vuoden aikana vankilassa säilytettiin ja kuulusteltiin 13 000 vankia. Heistä 12 selvisi hengissä.

Osa selleistä oli jätetty ennalleen, kuten ne olivat vankilan aikaan. Niissä oli kussakin laveri sekä kuva vangista kidutuksen jäljiltä. Joissain selleissä oli jäljellä kidutusvälineitä kuten kuokkia. Pihamaalla oli kouluajoilta jäänyt voimisteluteline, jota sitäkin oli käytetty vankien kiduttamiseen ja riiputtamiseen. Yksi rakennus oli täynnä kuvia, jotka oli otettu vangeista. Osa kuvista oli ilmeisesti otettu vankien juuri saavuttua, osa kidutuksen jälkeen. Kuvissa oli useita lapsia ja nuoria. Maalaukset kuvastivat erilaisia kidutuskeinoja; niiden alla saattoi olla väline, jota maalauksessa käytettiin. Alueella oli myös valokuvanäyttely, jossa kerrottiin uhrien, mutta osin myös tekijöiden, taustoja. Näistä kertomuksista kävi selväksi, että kukaan ei voinut varmasti tietää olevansa turvansa. Uskollisimmatkin kaaderit saattoivat joutua Tuol Slengiin, perheineen.

Perjantaina ajoimme tuktukilla sinne, minne ihmiset Tuol Slengistä päätyivät, ns. kuoleman kentille (killing fields). Nyt niin rauhallinen, puiden siimestämä paikka todisti aikoinaan jatkuvaa joukkomurhaa, jolta ei säästynyt yksikään paikalle tuotu vanki, olipa minkä ikäinen tahansa. Kuopat todistavat joukkohautojen paikkoja. Alueelle on rakennettu muistomerkiksi lasinen torni, johon on kerätty paikalta löytyneitä luita. Vierailijoita pyydetään hetkeksi hiljentymään muistomerkin äärellä ja näin kunnioittamaan uhrien muistoa.

Miksi tämä kaikki tapahtui? Miksi omaa kansaa lahdattiin säälimättä? Yhtä ainoaa selitystä asialle tuskin löytyy, mutta vallanhimo lienee yksi tekijöistä. Vainoharhainen vainoaminen alisti kansaa tehokkaasti, koska kuka tahansa saattoi olla seuraava uhri. Toisaalta uuden uljaan proletaarikansan luominen tarkoitti Puna-Khmerien mukaan sitä, että erityisesti vanhasta älymystöstä on päästävä eroon. Ikävä kyllä, Pol Pot onnistui kansan lamaannuttamisessa siinä määrin, että edes vastavallankumous ei lähtenyt oman sorretun kansan piiristä, vaan tarvittiin Vietnamin väliintuloa. Sosialistinen Vietnam hyökkäsi Kambodzhaan joulukuussa 1978. Tammikuussa 1979 Puna-Khmerit luopuivat vallasta ja Pol Pot pakeni maasta.