Samuin nähtävyydet yhdessä päivässä
Keskiviikkona vuokrasimme auton ja lähdimme koko porukalla kiertämään saaren nähtävyyksiä. Vuokra-autoksi valikoitui Toyota Fortuner, joka oli melkein ainoa auto johon viiden hengen porukkamme mahtui. Useimmiten tarjolla olisi ollut neljän hengen pikkujeeppejä, yhdessä paikassa meille tarjottiin jopa Toyota Yarista! Kierroksen jälkeen totesimme, että olisi ollut Yariksessa ahdasta ja kuumaa ja tuskinpa olisimme pienimmille teille edes päässeet sillä.
Ensinnä ajelimme ns. tuhmille kallioille, jotka ovat veden ja tuulen muokkaamina alkaneet muistuttaa ihmisen genitaaleja. Grandfather rock, tukevasti tönöttävä paasi oli helposti huomattavissa. Sen sijaan gradmotheria etsimme hetken aikaa; se olikin aamupäivällä nousuveden osittain piilottama, eikä sitä voinut kovin hyvin nähdä. Ilmeisesti näkymää kannattaisi “ihailla” iltapäivällä, kun vesi on alempana.
Tuhmien kallioiden jälkeen ajattelimme käväistä katsomassa saaren suurinta vesiputousta. Sinne olisi kuulemma noin 20 minuutin kävely ja perillä olisi laguuni, jossa voisi uida. Otimme pyyhkeet mukaan, kieltäydyimme päättäväisesti meille tarjotuista monista norsukyydeistä, ja kiipesimme putoukselle. Jaha, laguuni onkin tuolla ylempänä, tämä olikin vasta ensimmäinen tasanne. Kappas, meille lähti paikallinen opaskin mukaan, onpa ystävällistä! Oppaan merkitys selvisi pian. Polku ylös oli todella, todella jyrkkä, ja välillä saimme turvautua kaikkiin neljään raajaan päästäksemme eteenpäin. Opas näytti, mistä kannattaa mennä, osoitti kiipeämistä auttavat köydet ja bambukaiteet, veti kädestä ylöspäin ja taisipa työntää myös pyllystä eteenpäin tarvittaessa. Lämmintä oli noin 35 astetta, joten hiki virtasi! Opas kuitenkin myös kannusti eteenpäin, joten lopulta saavutimme laguunin. Palkinto oli makea, kun uiskentelimme virkistävässä lammessa ja kävimme “suihkussa” pienen vesiputouksen alla. Vesiputoksen takana oli pienehkö luola, aivan kuin elokuvissa!
Jalat rasituksesta lenksuen palasimme autoon lepäämään. Olikin lounaan aika, sen kävimme syömässä Samuin pääkylän Nathonin satamassa. Mondon matkaoppaassa mainittu Ruang Thong Bakery oli ilmeisesti leipomona parhaat päivänsä jo kokenut, mutta ruoka oli hyvää. Ja kyllä olimmekin nälkäisiä!
Käytimme ehkä tunnin verran Samuin korkeimman näköalapaikan etsimiseen, tuloksetta. Karttamme ei ollut tarpeeksi tarkka, eikä näyttänyt, mitkä tiet olivat hiekkateitä. Emme voineet vuokra-autollamme lähteä ihan mitä tahansa maastoreittejä koluamaan, joten parin hukkareissun jälkeen lakkasimme yrittämästä. Myöhemmin selvisi, että korkeimpaan paikkaan olisi päässyt Lamai Beachin eteläpuolelta. Ensi kerralla sitten…
Kävimme vielä syömässä mainiot mustikkapiiraat BBC-ravintolassa ja katsomassa isoa kultaista buddhaa eli Big Buddha Beachilla. BBC-ravintolakin oli aiemmin ollut Big Buddha Café, joten sillä ei arvailuistamme huolimatta ollut mitään tekemistä televisiokanavan kanssa. Valtava buddha jäi väsyneeltä porukaltamme melko lailla vilkaisun asteelle, ja sen jälkeen ajelimmekin voipuneina takaisin hotellille.
Posted in Thaimaa