Tiikereita Koh Samuilla!

January 21st, 2008 by Merja Haverinen

Viikko Koh Samuilla on kulunut nopeasti. Saavuimme tanne viime tiistaina viiden hengen voimin aamuvarhaisella jo, ja jouduimme odottelemaan hotellihuoneiden vapautumista nelisen tuntia. Kovin pahasti pahoillamme emme olleet, silla uima-altaalla oli tilaa – uikkarit siis esiin heti! Ei rantakaan kaukana ole, siihen tutustuimme enemmalti seuraavana paivana. Olemme saaren suosituimman rannan Chawengin rauhallisimmassa kolkassa, yhdistelma joka toimii. Rannalle mahtuu aina ja hotelli on suhteellisen rauhallinen vaikka onkin iso. Toisaalta ravintolan aulassa on mukava oleskelutila, jossa mina ja Jari teemme toita tai koko porukalla saatamme istuskella muuten vain, vaikka korttia pelaten.

Paivat sujuvat raukeasti ilman etta teemme mitaan erityista (toiden lisaksi siis). Muutamia irtiottoja rannalta on silti ollut. Viime viikolla kavimme Jarin ja Juhan kanssa pelaamassa jalkapallogolfia. Laji on juuri sita milta kuulostaakin: jalkapalloa potkaistaan kokoiseensa reikaan viheriolla. Aika hauska keksinto!

Sunnuntaina vierailimme koko porukalla tiikeripuistossa. Pienessa elainpuistossa oli paljon muitakin elukoita kuin tiikereita, apinat katselivat meita kalterien lapi samalla tavalla kuin me niita ja erikoiset linnut porhistelivat hoyheniaan. Meriakvaario esitteli mielenkiintoisia syvyyksien mollykoita, mm. isoimman rauskun mita koskaan olimme nahneet! Tiikereitakin toki oli, tassuttelivat nayttelyhakeissaan ympyraa ja suihkuttivat pissaa seinalle. Paikassa oli myos elainshow, jota virheellisesti sanottiin tiikerishow’ksi. Tiikerit nayttaytyivat yhdessa esityksessa ja laiskanlannasti tottelivat isannan keppia, hypaten kuitenkin tulirenkaiden lapi. Varsinaisia paatahtia olivat linnut, papukaijat ja haukat, jotka esittivat useita temppuja. Myos pari saukkoa oli opetettu kuljettamaan vesipulloja ja donkkaamaan niita paperikoreihin – toinen saukko tosin karkasi heti alkuunsa. Vaikutti vahan silta, etteivat ole kovin hyvaoppisia elukoita…

Posted in Thaimaa

One Response

  1. Pasianssi

    Moro nääs päivää Tampereelta. Katselinpa vaan aikani kuluksi, että mitä sinne Samuille kuuluu. Kertokaahan Hannulle terveisiä ja riittävästi nestettä toivon myös. Jos innokkaita snorklaajia/sukeltajia olette, niin suosittelen ehdottomasti käyntiä Koh Taolla, NangYangilla (vai mikä se nyt oli) jne. Hyvä reisu jos ei satu olemaan liikaa merenkäyntiä.
    Tsemp

    T Pasimysiini

Leave a Comment

Please note: Comment moderation is enabled and may delay your comment. There is no need to resubmit your comment.