Aamulla ison häslingin jälkeen pääsimme bussiin joka lähti viemään meitä kohti Mekongin suistoaluetta. Taitoimme matkaa kolme tuntia ja saavuimme Cai Be:n kaupunkiin. Sieltä otimme veneen, jolla menimme katsomaan pientä kelluvaa markettia. Marketti oli aika vaisu sillä se on aktiivisimmillaan aamulla kuuden aikaan.

Jatkoimme matkaa “turistikeskukseen”, jossa esiteltiin perinteisiä kädentaitoja. Riisipaperin tekemistä, popkornikarkin posauttelemista riisistä ja karamellien tekemistä. Kaikki olivat erittäin hyviä (kyllä, riisipaperia voi syödä). Minä maistoin käärmeviiniä, joka haisi hieman hiivalta, mutta maistui viinalle.

Matkamme jatkui lounaspaikkaan, jonne pöristelimme noin tunnin verran. Eräs nuori naisturisti voi jo pahoin pienestä venematkasta ja päätti oksentaa muovipussiin. Totta kai oksennuspussi jätettiin veneen pohjalle, josta oksennus valui lattiaa pitkin. Maisemat olivat hienoja ja näimme paljon tavallisten vietnamilaisten arkea Mekongin joella. Lounaaksi saimme piffiä ja riisiä. Ihan kelpo pöperöä. Ruuan päälle katselimme ja kuuntelimme paikallisten laulu- ja soittoesityksen.

Jokipaattimme jatkoi Vinh Longin kaupunkiin, josta hyppäsimme takaisin bussin kyytiin. Ajoimme reilun tunnin verran Can Tho:n kaupunkiin, jonne menimme lautalla. Liikenne joella on todella kova ja lautat hivuttelivat läheltä toisiaan.

Hotellimme on kohtuullisen siisti, mutta taas kerran saimme huoneen ylimmästä kerroksesta. Ne kun ovat aina halvimpia täällä päin maailmaa. Lähdimme innokkaina etsimään ravintolaa, jossa voisimme hieman levähtää. Kävelimme yhden kadun päästä päähän, noin viisi kilometriä, mutta emme löytäneet yhtä ainuttakaan ravintolaa. Tietysti paljon katurafloja on, mutta nyt ei sellainen maistunut. Loppujen lopuksi menimme paikalliseen supermarkettiin ja ostimme nakkia, juustoa sekä todella pahaa makrillia. Matkalla poikkesimme ostamaan leipää ja tulimme hotellihuoneeseen syömään eväitä 🙂