Sunnuntai-iltapäivä day spa:ssa
Tänään vietimme sunnuntaipäivää hyvin rentouttavasti Artist Spa:ssa. Olin pitkään katsellut kyseisen kauneushoitolan mainosta, jossa luvattiin erilaisia hoitopaketteja varsin edulliseen hintaan. Kävimme eilen varaamassa ajat tälle päivälle; samalla tarkistimme että paikka on suht. siistin näköinen. Hyvältä vaikutti, ja paikka lunasti tänään lupauksensa. Minun neljän tunnin pakettini sisälsi höyryhuoneen, vartalokuorinnan, kasvohoidon, niska-selkä-hartia-hieronnan, manikyyrin, pedikyyrin sekä kaupanpäällisiksi puolen tunnin jalkahieronnan. Jari taas tyytyi kolmeen tuntiin ja otti jalkahoidon sekä thaihieronnan. Höyryhuone oli pieni saunatyyppinen koppi, jossa hengittelin yrttihöyryjä 30-40 asteen lämpötilassa. Siitä jatkoin kuorintaan, joka oli samalla kuin hierontaa. Kaikki hoidot tehtiin ammattitaidolla ja rentouttavasti, selkähieronnan aikana jopa nukahdin hetkeksi. Olimme silloin samassa hierontahuoneessa Jarin kanssa, heräsin kun hän koputteli olkapäähäni, ja vannoin hätäpäissäni, että “en minä nukkunut”. Pidin vain hieman silmiä kiinni…
Minulla neljän tunnin lysti maksoi 1950 bahtia, eli noin 45 euroa. Jari maksoi omistaan 850 bahtia, 20 euroa. Olimme molemmat hyvin tyytyväisiä hinta-laatu-suhteeseen!
Posted in Hyvinvointi, Thaimaa