Chiang Rai, sunnuntai
Sunnuntai-aamuna nautimme tukevan aamiaisen Ben’sillä, jonka jälkeen jouduimmekin jo keräämään tavaramme ja checkaamaan itsemme ulos. Saimme majapaikasta ilmaisen kyydin linja-autoasemalle, josta ostimme liput viideltä lähtevään bussiin. Aikaa väliin jäi rutkasti, joten päätimme ensiksi suunnistaa jokirantaan. Siellä varmaan olisi kahviloita, joissa istuskella ja katsella jokimaisemia. Kissan viikset! Raahustimme rinkan ja repun kanssa monta kilometriä, ohittaen vain yhden ravintolan, joka sekin oli suljettu. Joen sivuhaarat olivat kuivettuneet ruskeiksi uomiksi, eikä paljon näkynyt thaimaalaisia uimassa, kuten eräs majapaikkamme asukas oli kuvaillut… Puolikuolleina saimme vihdoin tuktukin huomion, ja huristelimme Hill Tribe Museumiin.
Vuoristoheimomuseon tuotto menee heimojen hyväksi, ja mm. näin talviaikaan se jakaa vuoriston asukkaille huopia kylmää vastaan. Näyttelyssa kerrottiin melko kattavasti eri heimojen tavoista ja alkuperistä; osa heimosta on vaeltanut Thaimaahan Burmasta, osa Laosista ja Kiinasta. Museon alakerrassa on mielenkiintoisesti nimetty Gabbages and Condoms -ravintola, jonka tuotto taas tukee HIV:n vastaista työtä. Kannattaa muuten käydä ensin museossa ja vasta sitten ravintolassa, sillä museon lipulla saa ravintolasta ilmaiset kahvit.
Loppuajan hengailimme keskustassa katsellen kaupunkia ja käyden syömässä ja kahvilla. Hyppäsimme bussiin viideltä, ja olimme takaisin Chiang Maissa kahdeksan aikaan illalla.
Posted in Thaimaa