Road rage
Nyt on tullut kaksi kuukautta täyteen, kun vuokrasimme skootterin. Suomessa ja Keski-Euroopassa ajaminen tuntuu lasten leikiltä tänne verrattuna. Thaimaassa on vasemman puolinen liikenne, johon tottuminen menee nopeasti.
Täällä on skootteri melkein jokaisella perheellä ja sillä ajetaan kaikkialle. Julkisen liikenteen käyttö tuntuu mahdottomalta, sillä bussilinjoja on hurjat viisi. Olemme kerran menneet bussilla ja senkin otimme aivan säkällä. Skoottereilla ajavat kaikki kynnelle kykenevät, mukaan lukien vanhemmat lapset. Kokonainen perhe (3-4hlö) yhden skootterin päällä ei ole harvinainen näky. Täällä asennetaan jopa lisäpenkkejä kuskin eteen, jotta nuoret lapset voivat seisoa/istua siinä. Autoja täällä on myös paljon, sillä osalle ihmisistä se on päätulonlähde. Lava-autoilla kuljetetaan ihmisiä (Songthaew -kimppataksi, katettu) ja erilaisia tavaroita (normaali lava). Rikkaiden/keskiluokkaisten trendinä tuntuu olevan hommata ylisuuri uusi lava-auto, jonka lavan sisälle ei mahdu kuin muutama ihminen istumaan. Ne tukkivat liikenteen ja saastuttavat aivan liikaa.
Sitten se liikennekulttuuri. Skoottereilla puikkelehditaan autojen välistä, niin liikennevaloissa kuin liikenteessä. Kaistan vaihdot on tehtävä hitaasti, sillä joku voi tulla auton takaa skootterilla kaasu pohjassa. Ihmiset käyttävät harvoin vilkkua, joka tuo oman lisäjännityksensä ajamiseen. Keskellä kaistaviivoja ajaminen on yleistä, jopa isommilla teillä. Jalankulkijana saa olla todella varovainen, mikäli ylittää katua. Vaikka risteyksessä olisikin erillinen valo jalankulkijoille, niin sillä ei tunnu olevan mitään vaikutusta thaimaalaisten ajoon. Yksi pitää paikkansa liikenteessä on risteyksien liikennevalot: ne kulkevat vastapäivään. Ajajasta katsottuna vasemmalta lähtevien jälkeen olet aina vuorossa. Täällä on myös joissain risteyksissä sekunttilaskuri, joka kertoo jäljellä olevan ajan valojen vaihtumiseen. Ja mikä uskomattominta, täällä kypärää käyttää ainoastaan 20% skootterikuskeista. Ymmärrän tämän täydellisesti thaimaalaisen näkökulmasta, koska täällä ei ole koskaan käytetty suuremmin kypärää. Mitä en ymmärrä on länsimaalaiset, jotka huristelavat ilman minkäänlaista pottaa tuhatta ja sataa. Länsimaissa on kypärää pidetty päässä enemmän tai vähemmän kolmekymmentä vuotta ja sen pelastavat ominaisuudet tiedetään. Onko Thaimaassa erilaiset fysiikan lait kuin meillä? Kajuutta ei hajoa jos kalauttaa sen katuun? En viitsi kokeilla. Pidän kypärää.
Kokemattoman skootterikuskin ei kannata lähteä vuokraamaan menopeliä lyhyelle lomalleen, muuten sille voi tulla ikävä loppu. Jos ajat kolarin, niin suurella todennäköisyydellä olet syypää. Olet farang.
Posted in Thaimaa