Kokkelia ja älynväläyksiä
Töiden osalta tämä viikko alkoi heikosti, sillä netti tökki todella pahasti. Töiden teko oli käytännössä mahdotonta. Voi harmi! Juuri kuin olisin halunnut istua sisällä tuijottamassa tietokoneen ruutua monta tuntia. Ei hätää. Meillä oli suunitelma tällaisten hetkien varalle: Lähdemme katsomaan mitä oven ulkopuolella tapahtuu! Otimme tiistaina iltapäivällä skootterin allemme ja lähdimme ajamaan kohti Sankhampangin kuumia lähteitä.
Lähteet ovat paikallisille asukkaille suosittu viikonloppujen viettotapa perheen ja ystävien kanssa. Paikan päälle oli opaskirjojen ja netin mukaan 30km. Niin kuin lähes aina, kaikien oppaiden kilometrimäärät olivat aivan päin seiniä ja matkaa oli lähes 50km. Ei, vaikka asuisi toisella puolella kaupunkia, niin tuollaista virhettä ei saa aikaiseksi. Reilun puolen tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme kuumille lähteille. Sisäänpääsymaksu oli 30 bahtia per nuppi ja skootteriparkista piti pulittaa 10 bahtia. Ei siis konkurssia tullut tälläkään kertaa (yht. alle 2€). Portilla ihmettelimme, että miksi lipunmyyjät tuputtivat meille kananmunia? Noh, 1+1 ei ollut vahvin puolemme sillä hetkellä.
Kävelimme puutarhan läpi, jossa oli pieni joki/puro missä ihmiset huljuuttelivat jalkojansa. Puro johti luonnon omille suihkulähteille, jossa oli pienen uima-altaan oloinen poreileva allas. Ahaa! No nyt vihdoin välähti. Kananmunia voi keittää altaassa! Vesi oli 105 asteista. Altaan reunoilla oli pienet koukut johon punotussa korissa olevat munat voi ripustaa keittämisen ajaksi. Kävimme ostamassa 20 bahtilla kymmenisen viiriäisen munaa ja keitimme ne kypsäksi. Menimme puron reinalle syömään ja killuttelemaan jalkoja, aivan törkeen kuumassa vedessä! Jalat hieman punaisena lähdimme syömään alueella olevaan ravintolaan. Ruoka oli taas kerran maittavaa ja lähdimme ajamaan kohti “kotia”.
Voi hitsi. Netti ei toiminut vieläkään kunnolla pariin kolmeen tuntiin.
Posted in Thaimaa
October 21st, 2007 at 10:30 pm
🙂 Jepjep.