Sekaisin Prashantista
September 16th, 2007 by Jari Timonen
Prashant, Prashant! Kaupunki on täynnä Prashant-julisteita. Eri tahot julistavat antavansa äänensä Prashantille. Koulupojat keräävät rahaa Prashantin avustamiseksi. Mistä on kyse? Tietenkin Intian Idols-kisasta, jossa Darjeelingin oma poika Prashant on päässyt finaaliin.
Pienelle kaupungille Intian Idols-finalisti on tietenkin kova juttu. Taustalla tuntuu olevan kuitenkin laajempia liikkeitä: ensimmäistä kertaa finalistit ovat muualta kuin suurkaupungeista, mikä innostaa maaseudun ihmisiä äänestämään, ja tuo tähtikulttuurin kaikkien ulottuville. Prashantin korostetaan olevan paitsi darjeelingilainen, myös nepali. Iso osa kaupungin asukkaista on etnisesti nepaleja.
Mutta melkoisen hullunmyllyn yksi kisa on saanut aikaan. Kolmena viimeisenä päivänä torilla on ollut ilmaiskonsertti Prashantin kunniaksi. Harva se hetki kulkee kulkueita, jotka huutavat Idols-sankarin nimeä. Tänään olimme menossa kuuntelemaan paikallista bändiä, mutta keikka oli peruttu Prashantin takia – bändi menikin esiintymään ilmaiskonserttiin.
Idols-kisa ratkeaa viikon kuluttua, kun me olemme jo Thaimaassa. Pitänee silti tarkistaa, kuka voitti. Pidämme tietty peukkuja Prashantille!
ps. Juttu on Memmun kirjoittama, mutta on nyt kipeä. Eiköhän tää tästä…
Posted in Intia
September 22nd, 2007 at 5:14 pm
Terveiset Espoosta ja Antilan perheeltä. Eijalta kuulin eilen blogistanne, Eija ei muistanut osoitetta, mutta mitäpä googlaamalla ei löytäisi. Toivottavasti Merja voi jo paremmin, terveisiä täältä kaikilta.