Kolkatan nettikahvilassa
September 9th, 2007 by Merja Haverinen
Kulutamme aikaa nettikahvilassa Kolkatassa ennen asemalle menoa. Tulimme tanne eilen lentaen ja tanaan jatkamme matkaa yojunalla Darjeelingiin.
Eilinen saapuminen oli vahan jannittavaa, silla laskeuduimme Kalkuttaan noin klo 23, eika meilla ollut hotellia varattuna. Nappasimme rohkeasti kentalta prepaid-taksin, ja lahdimme ajamaan kohti YMCA-hostellia. Tilanne naytti hetken heikolta, kun kuski vei meidat vaaralle YMCA-hostellille seudulle, joka oli aika epailyttavan oloinen, ja tolkutti, etta tassa on se YMCA. Lopulta selvisi, etta olimmekin menossa YWCAan (olimme itse lukeneet sanan vaarin opaskirjasta). Taksari heitti meidat sinne (hetkeksi tosin juutuimme kaoottisimpaan liikennesumaan mita kumpikaan oli koskaan nahnyt), paasimme sisaan ja saimme huoneen. Karuhko kamppa, mutta yhdeksi yoksi oikein riittava. Maksoimme siita 610 rupiaa eli noin 11 euroa.
Kolkata edustaa rankemman puoleista rappioromantiikkaa. Taalla on paljon Brittiajalta peraisin olevia rakennuksia, jotka ovat mustuneet, mahdollisesti ikkunattomia, maalit kauan sitten rapistuneet. Muistumia kuihtuneesta suurvallasta… Samalla taalla on tavattoman koyhaa, ja aivan keskustassakin kodittomat leiriytyvat kadunviereen. Tai: Valtavan Victoria Memoralin viereisessa puistossa lampaat ja hevoset laiduntavat paimenineen. Omituisin olo tuli, kun istahdimme hetkeksi trendikkaaseen kahvila Baristaan, jossa kahvi ja brownie tuntuivat olevan yardien paassa kadun todellisuudesta. Aivan kuin olisimme siirtyneet takaisin lanteen hetkessa.
Huomenna olemme siis taas uudessa paikassa, Darjeelingissa. Toiveet ovat korkealla sen suhteen, etta paikassa saa kunnolla levattya, ehka retkeiltya vahan ja vain olla rauhassa. Vuoristoilmaa! Hyvalla saalla voi sielta nahda Mount Everestin…
Lukuvinkki: Sarah MacDonaldin Holy Cow kuvailee melkoisen hauskasti lansimaisen naisen kokemuksia Delhissa. Aloitin kirjan eilen, ja olen jo monta kertaa nauranut osuville kuvauksille paikan meiningista. Mukavaa matkaluettavaa!
Posted in Intia
April 18th, 2008 at 7:25 pm
heh, kavin juuri tanaan baristassa. tuntui oudolta maksaa kahvista enemman kuin yleensa maksan ateriasta, mutta oli se hemmetin hyvaa 🙂