Delhissä maja matala
Reissu alkaa tuntua päivä päivältä yhä todellisemmalta. Kesän riennot ovat välillä vieneet ajatukset aivan toisiin asioihin, mutta alati runsaammat matkajärjestelyt tuovat lähtöä lähemmäs. Eilen varasimme hotellin tai paremminkin hostellin Delhistä. Tänä aamuna sähköpostissa odotti Smyle Innin varausvahvistus sekä varmistus siitä, että meitä tullaan hakemaan Delhin kentältä. Saavumme Delhiin 23:45, joten etukäteen tilattu kyyti tuntuu helpommalta ja turvallisemmalta vaihtoehdolta kuin taksikyydin sopiminen keskellä yötä. Smyle Inn ei ole mikään luksusmesta, mutta täyttää loistavasti meidän vaatimuksemme: on kohtuuhintainen (lue: halpa) ja hyvällä paikalla.
Tänään saimme viimeiset rokotukset vähään aikaan! Seuraavat vahvistukset otetaan vasta reissun jälkeen, ensi vuoden kesäkuussa. Vielä meille syötetään (vaiko juotetaan?) kolera/vatsatautilääke parin viikon kuluttua. Uskoni länsimaiseen lääketieteeseen on vahva: jokaisen piikin jälkeen olen tuntenut oloni terveeksi ja vastustuskykyiseksi. Minuun eivät tartu enää mitkään pöpöt!
Mutta ensin Tallinnaan! Katsotaan, maltammeko olla siellä tekemättä hankintoja isoa reissua varten…
Posted in Hyvinvointi, Muu