Miten Euroviisut voivat johtaa ihmisen rinkkaostoksille
Ehdotin tänään alkuillasta Jarille, että mitä jos käytäisiin katsomassa Euroviisutunnelmia Espalla. Siellä on kuulemma eri Euroopan maiden esittelykojuja ja varmasti hieno kansainvälinen viisutunnelma. Jo kalsariasuun sonnustautunut avomieheni pohti asiaa hetken, ja suostui kuin suostuikin lähtemään. Ehkä haikailemani jäätelö innoitti lopulliseen rutistukseen.
Ennen kuin lähdimme, Jari vilkaisi vielä kerran Partioaitan mainosta, joka oli tipahtanut Hesarin välistä. Lappusessa luvattiin retkeilyvarusteita, mm. rinkkoja, reiluilla alennuksilla. Ja niinhän siinä sitten kävi, että kohta viiletimme puolijuoksua liikkeeseen, joka olisi enää puoli tuntia auki. Reilun puolen tunnin kuluttua olimme kassalla, minulla kainalossa 65-litrainen Jack Wolfskinin lady-malli, Jarilla taas Haglöfsin Sec, 65-litrainen sekin.
Naisille muotoilluissa rinkoissa on miesrinkkoja lyhyempi selkäosa, kantohihnoissa on kapeampi väli ja lantio-osa on naisille sovitettu. Kieltämättä rinkka tuntuikin selässä hyvältä, joskin toinen vertailukohta oli myös “naisten malli”, Sec Q. Sekään ei ollut huono, mutta itselle oli Jaakko Sudennahka sopivampi. Jari on tyytyväinen rinkkojemme hyviin pakkausominaisuuksiin; molemmissa on edestä avattavat luukut, jolloin koko rinkkaa ei tarvitse purkaa, kun haluaa jotain pohjalta. Jarin rinkassa on mukana sadehuppu, minun täytyy ostaa se erikseen.
Kun vihdoin kaarsimme rinkat selässä Espalle, olivat Eurooppa-kojut jo kiinni. Jäi jäätelökin saamatta. Mutta hyvät rinkat meillä nyt on!
Posted in Varusteet